Oosintie 6
69700 Veteli

040 5473955
jari.makela(at)veteli.fi



                   

Kuulumiset


25.12 2010
Kiireitä on ollut positiivisesti, eikä ole kerenyt tänne viimeaikoina kirjoitella. Ensiksi kaikille sivuillani vieraileville oikein hyvää joulua. Joulukuu on sis ollut kiireistä puuhastelua töiden parissa ja onhan sitä hiukan kisailtukkin. Parit piirikunnalliset olen käynyt tuota itselle parempaa tyyliä vapaata. Sievissä menikin niin hyvin että voitin yleisen sarjan lähes kahdella minuutilla. Suksi oli älyttömän hyvä ja sain testattua voiteita alle kymmenen asteen pakkasessakin tositilanteessa, Joona oli myös mukana ja onnistui hyvin. Kisan jälkeen Sieviläiset pyysivät minut suksi ja voide esittelyyn, jonka kävinki pitämässä viime maanantaina. Väkeä oli oikein kivasti, ja minulla meni siellä klo 18-22 välinen aika. Kaikki tietoni yritin kertoa sekä voidetällini neuvoa, ja ilmeisesti maakuntaviestiinkin voiteitani varasivat. Kokkolassa hävisin piirikunnallisissa Teerijärveläiselle nuorelle lupaavalle kaverilee 7.s. ja kaveri ansatsi kyllä voittonsa sillä kohtullisen kovaa hiihdin itsekkin varsinkin ajan perusteella mitä aikaisemmin olen siinä hiihtänyt. Himangalla kävimme sitten viime sunnuntaina pertsan kisassa kaikki muut paitsi Onni kun oli 16 astetta pakkasta. Joona hiihti keskinkertaisen hiihdon ja suoriutui vuotta vanhempien seurassa ihan hyvin. Pauli hiihti mielestäni  myös oikein hyvin jääden voittajalle Tuomakselle 58 sekkaa ollen neljäs. Pauli kasvaa koko ajan ja motoriikan ja tekniikan kuten tasapainon kanssa on töitä, mutta ihan hyvältä näyttää kunhan pysyy terveenä talven tärkeimpiin kisoihin. Itse hiihdin myös ja ihan hyvän pertsan kisan mutta onhan se vapaaseen verrattuna paljon vaikeampaa. Tämän talven pertsan Karhut ovat myös loistavia ja nytkin kisan jälkeen annoin kokeilla omia suksiani, ja tilauksiakin sain. Toissa viikon lauantaina olimme Joonan ja Halsualta Sakun kanssa Pihtiputaalla vapaan tekniikka opetuksessa, jonka Antti Autio veti oikein hyvin. Antti vetää Putaalla lukion hiihtolinjan valmennusta, ja on mielestäni mies paikallaan. Meitä lukuunottamatta porukka oli keskisuomen puolelta, vaikka kutsuja oli tullut meidänkin piiriin. Yleisesti huippuvalmentajat suomessa puhuvat paljon samoista asioista mutta hiukan eri kielellä, ehkä tasurista on jonkin verran eriäviä suuntia. Itse yritän kuunnella kaikkia maamme tietäjiä ja noukkia sieltä tietoa ja soveltaa sitä miten se sopiii parhaiten meidän sakille. Tietenkin on käytettävä ropan vahvuudet hyödyksi eikä tyylisuuntauksia voi aina täysin kopioida. Mielestäni kuitenkin on hienoa että maamme harvat ammattivalmentajat jakavat auliisti tietoaan kuten myös monet huippu hiihtäjämme, joka on koko hiihtävän suomen etu. Teknisesti hiihto on elänny koko 2000 luvun, ja tekniikan kautta mietitään vauhdin kasvamista yhä enempi. Ainakin minä olen aina valmis kuuntelemaan ja valmis ottamaan tietoa vastan. Toivotaan vielä että pakkanen laskisi hieman jotta, pystyisi kisoja pitämään ja treenailemaan.

5.12 2010
Kisakausikin sitten lähti pohjanmaalla tänä viikonloppuna käyntiin. Lauantaina Reisjärvellä myös me Joonaa lukuunottamatta  starttasimme. Pojilla on nyt tänä vuonna vuotta vanhempia aina sarjassaan  kilpailemassa joten kovempaa kyytiä on luvassa. Onni selvisi kuitenkin hyvin avauksestaan ja hänen hiihtoonsa voi olla tyytyväinen. Paulilla taas oli viikolla vaikeuksia ja perjantaina vielä flunssa näytti siirtävän kisa avausta. Hyvin hän kuitenkin selvisi kisasta ja kun sarja on todella kova ja tasokas  uskon että vauhti vielä paranee kun talvi etenee. Vielä on kuitenkin harjoitusväsymystä leireistä. Itsellä taas oli hiihto erittäin vaikeaa ja on näköjään todettava että veteraanille ei sovi junnaaminen kuten nyt tuli esim. Oloksella paljon tehtyä, vaan parempaan tulokseen pääsee hiihtämällä vähemän ja pitämällä reilummin vauhtia. vauhti pitää taas hakea narraamalla ja kilpailemalla. Voitelut onnistuivat kuitenkin mainiosti ja jo perjantaina yllätyin iloisesti testatessani useampia tällejä. Muutamalle Karhulaiselle laitoin uuden pinnoitteen ja tulostakin tuli. Pojat 16 v. sarjan voitto ja pojat 18 v. sarjan voitto. Myös yleisen sarjan kakkoselle jo jäähdyttelevälle kaverille laitoin pinnoitteeen joka hävisi vaivaiset 25 s. voiton ja vielä kisankin jälkeen suksi oli liukkaampi kuulemani perusteella kuin voittajalla, joten pysyvyys on hyvä vaikka laitoin sen kylmässä porakoneella. Valitettavasti tuote minulta on loppu kun Rukan tuomiset on mennyt kuin kuumille kiville, tosin ensi viikolla minun pitäisi saada sitä lisää joten voin lähettää sitä kaikille halukkaille ja neuvoa käytön. Tänään sitten olin vielä Lehtimäellä Joonan kanssa joka avasi kisakauden kun eilen oli koulupäivä. Ihan hyvä avaus hänelle, josta on hyvä jatkaa kautta. Itsellä oli nytt hieman parempaa menoa vaikka nahkeaa oli vieläkin mutta ehkä hieman paikat aukesi eilen ja nyt oli esim. yleisen kärkeen 3min jonka Ville vei hienosti minuutin erolla seuraavaan. Koko kolmikko hiihti mielestäni mallikkaasti ja olivat hiontoihini tyytyväisiä. Itsellä oli myös erittäin liukas suksi ja hieman muuttamalla pinnoitteen alla ollutta voitelua lauhemman kelin takia, toi lisää kisan kautta onnistuneita kokemuksia. Lopulta kisoista tulee se varmuus onnistumisista kun erillaisia kokeiluja tulee tehtyä, vielä kun useammalle sitä Reisjärvellä laitoin ja sain heiltä kiitokset voin olla silloin tyytyväinen. Toki myös neuvon kaikille asiakkailleni tietoni. Viikonloppuna ilonaiheita on antanut Kaisa Mäkäräinen meille suomalaisille. Onnittelut hänelle ja myös valmentajille, eritoten Jarmolle hyvästä työstä, wassu näyttää lähtevän nyt hyvin.
3.12 2010
Rukan reissukin tuli taas tehtyä ja paljon oli näkemistä. Kaiken kaikkiaan kisa viikonloppu meni hyvin, paitsi pakkasta olisi saanut olla hieman vähemmän, mutta kyllähän siellä tarettiin. Suomalaisten valopilkku oli Mustin sprintin palkintosija ja sprintissä suomalaismiesten jatkoon pääsy isolla joukolla. Karhun miehetkin onnistuivat ihan hyvin, tosin Kallea hieman jarrutti alkuviikon flunssa, mutta toivotaan että homma aukeaa seuraavissa kisoissa, nyt jatko jäi pienestä kiinni. Anssi on selkeästi mennyt eteenpäin ja noussee kiusaamaan maajoukkueen kärkimenijöitä, samoin uskon Jussin suhteen käyvän. Voitelut tallin pojilta muuten onnistuivat tavan mukaan oikein hyvin. Lupaamiani uutuuksia yhdeltä merkiltä saan vasta tammikuussa, kun aine tulee linjalta ulos vasta joulun aikoina. Laittotapa ja muut tiedot kyllä minulle näytettiin. kysyessäni ketkä käyttivät ainetta Vancouverissa, sain pitkän litanian maita ja kun kysyin miten suomalaiset. Saiin kielteisen vastauksen. Uuden tuotteen ansiosta luisto tuntuu heti herkemmältä ja on huomattavasti nopeampi. Mielenkiinnolla odotan uutuuksia, tosin vasta 2012 se lanseerataan yleisesti markkinoille mutta minun pitäisi saada sitä jopa jonkun verran myyntiin asti tänä talvena. Aikaisemmassa jutussa kertomani uusi nestevoide oli myös viikonloppuna käytössä ja näytti luistavan myös hyvin. Selkeä mielikuva minulla on mihin kehitys on menossa. Tulihan sitä eksyttyä Ruotsin toiseen pienempään huoltoautoon kun Kojootin kanssa halusimme nähdä minkälainen se on sisältä. Avuliaasti he kertoivat, jopa paljonko auto tuli maksamaan ja näyttivät avarat voitelutilat, ja muutenkin porukka oli mukavan tuntuista. Kisoista jäi eniten mieleen Björgenin ylivoima, Legovin loikka sunnuntailta, samoin Colognan pertsan meno oli vakuuttavaa, toivotaan vielä että suomalaiset virkistyvät kauden edetessä ja siihenhän me uskomme vahvasti. Paljon tuli nähtyä tuttuja ja pienipää näki ladun varressa mielenkiintoista katsottavaa, Pauli ja Joona olivat myös tyytyväisiä nähtyään mailman parhaiden menoa.
18.11 2010
Oloksen leiri meni loistavasti. Kahdesksan päivää olimme Paulin kanssa ja aika meni todella nopeasti. Hyviä ammunta harjoituksia saimme aamupäivisin ja kiitokset Kimmolle hyvästä opastuksesta. Paulin ampumapaikka työskentely, asento ja varmuus parantui huimasti leirin aikana. Jonkin verran köyhdyin kun lupasin 2 euroa nollista, kun rasituksesta ampuu. Kahdeksassa päivässä itselle tuli hiihtoa n. 22,5 h kun ampumapaikan seisoskelut on siitä pois. Paulille n. 20,5 jossa ammunat mukana. Kaikki lenkit hiihdin Paulin mukana ja kun hän meni kämpille niin jatkoin kovemmalla vauhdilla, sillä tärkeintähän oli  seurata hänen harjoituksia.
Toivottavasti poika palautuu ja huilia on tällä viikolla ollutkin kun piirinleiri alkaa perjantaina Vuokatissa. Oloksella oli lähes kaikki maajoukkueet, sileältä puuttui Ruotsi, Norja ja Ranska ja apumahiihdosta oli myös useita maita paikalla. Silmiin pisti saksalaismiesten vauhti Axelin ja Tobiaksen johdolla, samoin naisista Petra näyttää olevan kovassa kunnossa ja loppusuoralla häntä on mahdoton voittaa tasatyönnöllä, sen kyllä näin. On se tuo meidän Paulikin perään katsottava kun MM-cup lenkin pitkän nousun päällä katsoin pojan sykettä, niin kaveri veti käden irti ja eikun Petran perään. Eipä siinä tuntumassa menty kuitenkaan kuin alamäki. Freeman näyttäisi myös olevan lyönnissä. Uusia eurooppalaisia nestepinnoitteita testasin paljon ja yllätyin kulutuskestävyydestä positiivisesti, joka on jauheen luokkaa. Nesteet olen myynyt mutta uusia on tulossa ja syksyn testien perusteella voin neuvoa käytön, joka tulee yllättämään monet, onhan nesteillä otettu viime talvena jo monta SM-mitallia. Tekniikkaan sain todella hyviä vinkkejä Slovenian entiseltä valmentajalta, kun kysyin Paulin molempien tyylien pikkuvirheisiin apua. Tätä kaveria arvostan suuresti, varsinkin kun hän on aina valmis neuvomaan tällaisia harrastelijoita. Sanoinkin sen hänelle lopuksi ja hän totesi sen minkä edellisenä päivänä Paulille kerroin, että hän on isolla sydämmellä urheilumies. Tsemppiä hänelle ja hänen valmennettavilleen kuten samoin Kimmolle. Levilä kävime myös yhden lenkin tekemässä, jossa kävimme peseytymässä "Karhun luolassa", jonka jälkeen söimme tukevan aterian yhdessä Levin ruokapaikoista. Paljon näin ja pieni pää huomio huppujen harjoittelusta, sillä n. 90% Oloksella oli ulkolaisia hiihtäjä. Rukan M-cupiin sitten lähdemme ensi viikolla Paulin, Joonan ja Christerin kanssa ja toivon mukaan saan sieltä testiin eräitä ulkolaisia uutuuksia joillla kuulemma Ranskalaiset saivat hyviä tuloksia viime talvena, näitä ehkä saan myyntiin tammikuun lopulla pienen erän ja toivoisin saavani ne testiin sieltä. Yleensä voiteista en halua olla huhupuheiden varsasa vaan testaan kaikki. Ensi sunnuntaina olisi tarkoitus käydä Jyväskylässä tarttaamassa aina se huono aloitus pois.
5.11 2010
Normaali kiire on painanut taas päälle, joten kirjoittelut ovat jääneet vähille. Vuokatin reissu meni hyvin, eli hiihtämään päsimme hyvin ja Joona ja Pauli jatkoivat piirinleirille perjantaista maanantaihin. Itsekkin hinkkasin suksilla viisi päivää ja tämän vuoden suksimallit totesin hyviksi. Vesikelin luistelusuksista on tullut hyvää palautetta ja samoin viime talven suksista myös. ennakkotilauksia olen laittanut eteenpäin hyvällä vauhdilla ja nyt näyttää siltä että Paulin kanssa lähdeme lauantaina viikoksi Olokselle treenaamaan Ahveniston ampumahiihtäjien leirille ja Pauli pääsee harjoittelemaan ammuntaa hyvissä olosuhteissa. Työni olen saanut hoidettua sille mallille että tämä on mahdollista kiitos Karhun suksitehtaan joka on saanut toimitettua suksia pitkin syksyä aikaisemmin kuin edellisvuosina. Viimeksi olen käynyt Oloksella joskus 96-97 ja yleensä millekkään leirille Vuokatin viikonloppuleirejä lukuunottamatta, joten tämähän on hiihtourheilun juhlaa. Ampumahiihdossa tulevana kautena poikien seura on Ahviniston ampumahiihhtäjät ja on hienoa kuulua meille uudessa lajissa valtakunnan kärkiseuroihin kuuluvaan ryhmään. Sileän hiihdossa sitten edustamme Toholammin urheilijoita jossa jo kesällä olemme käyneet yhteistreeneissä ja itsekkin olen osallistunut vetovastuuseen. Toholampi muuten on syntymäkuntani. Kaikile asikkaille tiedoksi että vastailen kyllä puhelimeen mutta ensiviikko menee siis Oloksella ja tottakai teen siellä suksi- ja voidetestejä. Pari uutuustuotetta minulla jo on ja yhdeltä valmistajalta saan Rukalla toivonmukaan kokeiluun Vancouverissa kuulemma käytettyjä uutuuksia.
 20.10 2010
Syksy rientää jo pitkällä ja kohta toivon mukaan talvi saa ylivallan. Muutamilla paikoilla kuulemma oli jo hiihdetty keskipohjanmaallakin kuten esim. Sievin maasydänjärvellä viikonloppuna. Suksia olen jo saanut tehtaalta kiitettävästi ja koskaan en ole näin aikaisin päässyt toimittamaan suksia asiakkaille. Ennakkotilauksia olen siis laittanut ja toimittanut tässä reilu parisen viikkoa joten kivasti on kiirettä pukannut vielä, kun yleensä kaikki haluavat suksensa hiottuna kisakunnossa. Uusi myymälätila on siis valmis ja uudessa rakennuksessa on ollutkin kiva työskennellä ja antoihan se tehdaspäällikkökin kehuja kun ohikulkiessaan kävi tutustumassa uusiin tiloihin. Kuvia yritän saada tänne kun tulen reissusta.Laatu on suksilla ollut hyvä ja ns huonoja pareja ei ole pahemmin käsiin satttunut joten viime talven tasaisuus jatkuu hienosti. Nyt kuitenkin olemme lähdössä koko sakilla Vuokattiin viideksi päiväksi, tosin Paulilla ja Joonalla alkaa piirileiri perjantaina ja päättyy maanantaina. Suksia on tarkoitus vähän testailla, samoin voiteita ja jotain uutakin on tarttunut mukaan. Suksi ja voide-esittelyjäkin teen tarvittaessa ja viime lauantainakin olin tuossa ruotsinkielisellä puolella heidän piirileirillään käymässä. Mutta nyt kohti Vuokattia.

9.9 2010
Viime viikolla olin sitten suksitehtalla Kiteellä käymässä ja reissu oli oikein hyvä. Siellä oli perinteinen koulutustilaisuus jossa meitä oli n. 20 henkeä, tallitoiminnassa mukana olevia ja muutama kauppias sekä pr henkilöitä. Oikein mukavaa porukkaa ja samanhenkistä sakkia istuimme tiivissä koulutuksessa pari päivää, jota Hartsa pääasiassa veti. Niin ja kävihän siellä Andy ja kumppanitkin vierailulla, joita freelancer toimittaja Axa haastattelikin. Tilanne näyttää tehtaalla oikein hyvältä ja kilpakalustoakin alkaa  jo jonkin verran olemaan valmiina. Uusia tallihiihtäjiä on tullut lisää mm. Kalle ja Ramstedt niistä nimekkäimpiä. Junioripuolella asema vahvistuu sillä esim. viimevuoden hopeasomman loppukilpailuissa jaettiin kahdeksan kultamitalia joista kolme tuli Karhuilla, ja nyt kolme muuta voittajaa on siirtynyt Karhulle. Eli viime vuoiden hopeasompa voittajista kuusi hiihtää ensi vuonna Karhuilla, joka kertoo kyllä suksen toimivuudesta ja luotettavuudesta aika hyvin. Sain myös testiin helmikuussa markkinoille tulevan Exelin lenkkikengän, joka on oikein mielenkiintoinen uutuus. Kenkä rullaa paremmin kuin Karhun edesmenneet M-sarjan kengät ja askeltuntuma on keveämpi. Jalka istuu kenkään todella hyvin ja ainakin minulla paremmin kuin M-sarjan kengät, tosin M10 oli minun jalalle todella hyvä ja sillä olen hölkät juossut tähän asti. Uusi Exelin kenkä toimii mielestäni hyvin erillaisilla alustoilla , kuten maastossa ja maantiellä.
31.8 2010
Rakennushommat alkavat olemaan loppusuoralla ja muuttohommat lähestyvät. Hiomakone on jo nostettu uusin tiloihin. Viikonloppuna olimme Piehin elokuun hölkässä esittelemässä suksia ja samalla myös kisasimme. Joona juoksi hyvin 12v. sarjassa  toiseksi ja Onni samassa sarjassa neljänneksi.  Pauli juoksi saman matkan kuin minä voittaen 16 v. sarjan.  Minä taas voitin 40 v. sarjan ja yleisessäkin olisin ollut toinen kun loppukirissä voitin yleisen kakkosen, kaikilla meillä ihan hyvät juoksut kun sitkeä räkätauti on vielä vaivannut. Tänä iltana lähden sitten Kiteetä kohti kun siellä on pr ja koulutustilaisuus sekä myös Kallen suksisopimuksen julkistaminen. Mennessä käyn kuulemassa mitä uusia tuulia on BrikoMaplusin ja Trabin maahantuojalla kerrottavana.
9.8 2010
Viiime viikko meni pitkälle kisojen merkeissä. Edellinen lauantai oli Keuruulla ampumajuoksut. Joona meni Sakun kanssa manantaina Jukujukuleirille, mutta keskiviikkona haimme heidät pois myrskyvaroituksen takia ja kuume sekä kurkkukipuhan siitä tuli pariksi päiväksi. Pauli voitti PM-kisoissa tiistaina 800 metriä päihittäen loppukirissä maalisuoralla hiihdosta kovat kilpakumppaninsa ja teki oikein hyvän taktisen juoksun jääden enkastaan sekunnin. Perjantaina alkoi sitten ampumajuoksun SM-kisat ja Pauli onnistui yli odotusten ottaen pronssia. Lauantaina sijoitus oli kuudes ja sunnuntain viestissä oli vaikeuksia varapatruunojen kanssa ja opetti nöyryyttä. Joona oli vielä perjantai vasten yötä kuumessa mutta halusi kisailla. Pikakisassa tuli 14.s. ja normimatkalla 18.s. sijoituksiksi. Sunnuntain viestissä Joonan olotila oli normaali ja juoksu kulki normaaliin malliin, mutta ammunnastakin tuli nollat ja vain ekalla paikalla tarvi kaksi varapatruunaa. Joona muuten juoksi Räyringissä 4,5km 4.02 kilometrivauhtia joten harmi kun flunssa hieman pilasi. Molemmilla pojilla jäi hyvä maku kisoista ja lajista, sekä minä ja hellapoliisi saimme jännitystä roppakaupalla. Suuret kiitokset Ahveniston porukalle jotka ammattiottein kohdistivat pyssyt ja muutenkin seuran porukka ja koko lajin muukin porukka otti meidät ummikot ystävällisesti huomioon. Jängän ansiotahan on että löysimme lajin, kun narrasi poikia kokeilemaan jouluna ammuntaa ja pyssykuume lähti siitä. Pikkuhiljaa opin tuntemaan Ahvenistolaisia ja harmi että talveen on pitkä aika niin kerkeää jo hieman unohtua. Olihan siellä sileältäkin minulle tuttuja kasvoja. Kaikenkaikkiaan aistin Ahvenistolaisissa hyvän seurahengen joka lämmitti elämäntapaurheilijaa suuresti ja samoin voin sanoa muistakin seuroista, joten ammunta treenit ja fysiikkatreenit jatkuvat entistä kovempaa. Myköplasma näyttäisi olevan tehokkaitten antibiottikuurien jäljiltä pois ja veriarvotkin olivat parantuneet sekä seerumi rautavarastot nousseet 22:een. Myymälä rakennuksen takia kokeilinkin blokiharjoittelua ja vedin viikon jokapäivä hapenottotreniä. Perjantaina vedin viimeisen harkan Tiirismaan nousuihin ja Ahvenistolaisten neuvosta löysin 6,5 minsan juoksunousun, olisipa meilläkin sellaisia. Ainakin vielä olen hengissä joten saan hyvää valmennuskokemusta itsekokien. Palautumiseen täytyy kiinnittää huomiota, mutta maalaushommat vievät nyt aikaa joten löysäviikko tulee automaattisesti.
24.7 2010
Kesä sen kuin porskuttaa eteenpäin kohti talvea. Meillä on taas ollut kaikenlaista touhua ja päällimmäisenä on ollut uuden myymälätilan/autokatoksen teko, joka nousee kohisten tontillemme talon viereen. Niinpä ensi talveksi valmistuu uudet toimitilat jotka ovat isommat ja käytännöllisemmät. Laittelen tänne kuvia kunhan saamme sen valmiiksi, nyt on jo aluskate paikalla, joten eiköhän se siihen mennessä ole valmis kun uusia suksia rupeaa tulemaan. Onneksi minulla on siinä rakennusmiehiä ettei tarvi itse opetella rakentamaan, maalaushommia sun muuta pientä toki poikien kanssa teemme. Viime viikolla Paulin kanssa kävimme radalla juoksemassa aikuisten PM-kisoissa. Pauli juoksi 800m 2.22 joka tällä hetkellä riittää 14.v piirin kärkitilalle ja oli oikein hyvä juoksu. Onnni kävi vuotta vanhempien PM-kisoissa myös ja tonnilta tuli paras sijoitus  viides, ikä 8 v. ja aika tonnilla 3.56. Joona menee huomenna hölkkäkisaan kylän ilman naisia, eli Räyrinkiin. Markkinahölkässä muuten juoksimme kaikki kilpaa aina hellapoliisikin mukaan lukien ja juoksikin oikein hyvin. Minä juoksin sitten sen elämäni toisen 400metrin kisan ja puoli sekkaa paransin viimekesän aikaani eli 57.24 on nyt ennätykseni. Ehkä puristin alussa taas liikaa kun itse lähdin radalta 6 ja vitoselta lähti Oravakangas niin takasuora tuli yritettyä liikaa ja takakaarre oli heikko, kun taas loppusuora meni tahdon voimalla ja käytin hiihtokisoista saamaani sisua. Kahdensadan metrin väliajaksi Pauli kellotti n. 26,5 mutta kyllähän tämä matka pitää kovaa aloittaa. mielenkiintoista on juosta sellaisia matkoja joita ei ole aikaisemmin juossut ja ehkä tuosta voisi vielä nipistää jos juoksisi muutaman kisan kesän aikana. Joka tapuksessa hyviä treenejä vanhalle kantturalle talven hiihtoja varten, jotta nopeus ei huononisi ja pystyy edes voiteita ja suksia testaamaan oikeasti ja kisaamaankin jollainlailla.
.
 6.7 2010
Hellettä taas pitää ja hiki lentää lenkillä. Pari hölkkää on tullut käytyä Pulkkinen ja Patana ja vaikeaa on ollut. SM-kisoihin meinasin lähteä 400 metriä taas kokeilemaan ja kahdesti vedin 200 ja 100 metrin vetoja samoihin aikoihin kuin viime kesänä mutta en viitsinyt lähteä ajamaan Tampereelle, ehkä samoihin olisin päässyt kuin viimeksi. Pojat ovat myös juosseet pari hölkkää ja Pauli on nyt Vuokatissa piirileirillä johon laina sprintterillä vein perjantaina lastillisen nuoria. Tuttujakin näkyi,  meidän kylän Janne oli vetämässä nuorten ryhmää. Vuokatissahan leireili kaikki majoukkueryhmät. Viikko ennen juhannusta sain pika komennuksen höpöttämään joutavuuksia meidän paikakunnan hiihdon olympiamitalistin 70 vuotis-synttäreile Huhtaniemeen. Kivat juhlathan siellä oli ja paljon vanhoja päivänsankarin hiihtotuttuja aktiiviajoilta. Meikäläinen sitten pääsi mikrofonin ääreen, niin seuraavia juttuja lyhennettynä höpötin. Seppo Kääriäinen ensin toivotti onnea omasta ja kenttäväen puolesta vaikka paikalla oleva etelä-pohjanmaan partanen pitkämies oli tainnut jo puoluetoverina kenttäväen onnittelut ensin keretä toivottamaan. Seppo vielä muisteli että päivänsankarilla oli aikoinaan voimaa enempi kuin olkiluodon ydinvoimalassa ja nykyiset hiilikuitusauvat menisivät poikki ko tulitikut, onneksi aikanaan sauvat oli rottinkia. Erkki Toivonen onnitteli Pariisista ja kertoi Pariisin kesästä. Hän toivotti myös päivänsankarin ja mieskuoron Pariisin esiintymään, myös Äänipäät olivat tervetulleet. Jörkkä Donner onnitteli Helsingistä ja kertoi uudesta kirjastaan jossa romaanimies menee töihin ja löytää napakympin kautta morsiammen johon työkaverit hänet ilmoittavat. Lopulta romanssi pättyy niin että vesi tulee kummaltakin tyttö itkee ja romaanimies kusee. Seuraavaksi vanhat hiihtomiehetkin höristivät korviaan kun legendaarinen radioääni Paavo Noponen kertoi Kuusamon kairoista sekä susista ja selosti Holmenkollenin naisten 5 km hiihdon. Myös Andy MCcoyn näköisolennon vuoro oli koheltaa ja hän puolestaan kertoi kuinka oma hellapoliisi Angela haki Andyn juhlareissultaan ja vei kotiin siivouskomeroon, sekä toivoi illan orkesterilta Juicen pilvee pilvee biisiä. Folke West innoitti porukkaa Kuubaan tansimaan tulisille hiilille ja kesyttämään Kuubatar ja pyysi myös vieraita Veteliin juhannuksen viettoon johon kuului virvokkeen ottoa vihaisen ampiasparven hyökätessä kaljua kohden ja irtoseksit lähipusikossa jonka jälkeen perinteinen moratappelu saunan takana vihaisen aviomiehen seurassa, sen jälkeen kiertoajelu virkavallan kyydissä Kokkolaan putkaan. Lopuksi vanhempi konstaapeli Ensio Itkonen varoitti missä poliisit ovat kytiksellä piikkimattoineen ja Perhoon menevällä tiellä pusikossa olevilla väijymiehillä kuulemma oli hyttysmyrkyt vähissä. Onhan se hyvä että huumoriakin joskus on pelissä mukana, ja muistakaahan ottaa helle huomioon treenatessanne.
  

31.5 2010

Kesä menee taas pitkällä ja hiihtäjät näkyvät jo kovasti treenailevan. Maajoukkuekkin näyttää pienenevän ja rahat olevan vähissä, onkohan markkinointimiehet lomautettuna? Joka tapauksessa harmittaa että viime talven paras sprintteri Kalle tiputettiin B-ryhmään, ja toki viestien luottomies Teemukin sinne A-maajoukkueeseen kuuluisi. Toivottavasti taivaalta sataisi rahaa tai vaikkapa pitäisivät autobingon tai jotain, sillä kyllä resurssien on oltava paremmat koko hiihtorintamalla aina piirien toimintaa myöten, jotta saadaan maajoukkueet ja nuorten esiinmarssi paremmaksi. Yksi asia viime vuosina on ihmetyttänyt kun olen kuunnellut juttuja ja joskus lukennut chatteja. Se että nuoret lopettavat treenaamisen jos ei voi ammattimaisesti harjoitella sitä maagista 700:aa tuntia. Eli opiskellaan tai ollaan työelämässä. Ovatko sitten tavoitteet liian korkeat tai eikö voi kierrellä omilla resursseilla kisoissa ja nauttia siitä mihin rahkeet riittävät. Vai onko usko mennyt siihen että vähemmällä harjoittelulla työn ohessa voi päästä lähelle suomenkin kärkeä. Toisaalta onhan niitä paljon jotka vuodesta toiseen hakkaavat päätä seinään treenaamalla juuri sitä 700 tuntia työn ohessa ja olemalla väsynnyt koko kisakauden. Pari-kolme vuosikymmentä sitten porukkaa oli kansallisissa sankoin joukoin ja porukka uskalsi viivalle vaikka harjoittelu oli harrastelua työn ohessa ja huipputekijätkin olivat päivät töissä ja kunto oli kova. Tosin kyllä moni työn ohessa treenasi tosi paljonkin ja motivaatio oli kova. Jollain konstilla pitäisi saada kynnys matalammaksi tulemaan kansallisiin kisoihin kun kuitenkin harrastajia on esim. massahiihdoissa hyvin. Takavuosina kansallisissa oli usein B-sarja, en tiedä riitäisikö siihen nykyään porukkaa. Pienemmälläkin tuntimäärällä voi kyllä pärjätä kohtuu hyvin kunhan käyttää järkeä harjottelussa. No toisaalta tehköön kukin niin kuin parhaakseen näkee. Meikäläinen sitten sairastaa nykyurheilijoiden muotitautia myköplasmaa. Koko talven olin tosi väsynnyt ja aluksi luulin sen johtuvan pitkistä työpäivistä mutta nyt keväällä kävimme Paulin kanssa kokeissa ja minulla se sitten todettiin. Talvella epäilin sitä ja otinkin vitamiini- ja rautakuurin keväällä jolloin hiukan olotila pääsiäiseksi koheni mutta väsymys vain jatkui hiihtokauden loputtuakin ja päätin käydä lekurilla. Onneksi Paulila ei sitä ollut, ja minä syön nyt antibioottia.. Seerumirauta varastot olivat menneet pieneksi joka aiheuttaa väsymystä ja suorituskyvyn heikkenemistä, siihen löysin hyvän ternimaito tuotteen jossa on viisinkertainen määrä laktoferriiniä joka nostaa sen oikealle tasolle sekä parantaa luonnolista vastustuskykyä. Tietenkin tilasin purkkeja itselle että jos joku tarvii, niin sitä on minulla on myynnissä ja tietoa sekä kokemustakin jo löytyy. Hb arvot muuten pysyvät normaalina hapen puutteen vuoksi joten se ei sano totuutta seerumirauta varastoista. Kaiken hyvän päälle minun piti toissa sunnuntaina aloittaa kakkosjoukkueessa maantieviesti mutta lauantaina puuliiteriä siivotessa astuin naulaan. Juoksut on taas vähäksi aikaa juostu mutta onneksi rullilla ja pyörällä voi liikkua. Liikkukaa ja nauttikaa kesästä..

 9.5 2010
Kevät on taas pitkällä ja uusi harjoituskausi taitaa monella hiihtäjällä olla aluillaan. Eilen meidän pojat kävivät pm-maastoissa juoksemassa ja ihan kivasti meni Pauli otti hopeaa huippukuntoisen  Gumeruksen jälkeen. Joona oli 6.s. ja Onni 7.s. Muutama juoksulenkki on tehty niin että välillä jalat ovat olleet kuin piestyt, mutta nyt rupeavat tottumaan. Ensi viikola mekin kaivamme rullasukset ja aloitamme treenaamaan monipuolisesti, toivottavasti Paulin jalat kestävät edes jonkunverran juoksua sillä selviä kasvukipuja jaloissa on, jotka ilmenevät juuri juoksussa. Muutamissa seurojen hiihtokauden päättäjäisissä olen käynnyt esittelemässä suksia ja ainakin kaksissa vielä käyn. Talven viimeisissä pm-hiihdoissa kauttani meneillä Karhuilla tuli hyvin menestystä. Kisoissa jaettiin 14 kultamitallia joista kuusi tuli myymilläni ja hiomillani Karhuilla. Lisäksi neljä muuta mitallia. Kaikki olen tarkistanut myöhemmin ja hiihtäjät ovat jakaantuneet eri seuroihin. Tietenkään en halua asialla lehkia ja olen nöyrä sekä kiitollinen asiakkailleni jotka luottavat ammattitaitooni. Toisaalta kyllähän muutkin välinefirmat ja kauppiaat mainostavat menestystään joten ollaan kuitenkin nöyriä. Viime talvena joutui hiomaan tosi hienoja kuvioita jotta sukset toimivat vitisellä lumella ja vielä kun käytettiin paljon kovia vahoja, suksen pohjat menevät helpommin tukkoon ja uuden hionnan tarve tulee nopemmin  jotta sukset luistavat taas mahdollisimman hyvin. Lopputalvesta hioinkin jo hieman isompia kuvioita pakkaskelille. Viime talvi olikin erikoinen kun hionnat joutuivat olemaan hiukan hienompia kuin aikaisempina vuosina ja voiteissakin vitikelin voiteet olivat melkein jatkuvasti pohjassa. Eiköhän taas syksyllä tule uusi talvi ja taas on innostus testailla hiontakuvioita, suksia ja voiteita sillä haluan itsekkin hiihtää mahdollisimman liukkailla suksilla kisoissa.
14.4 2010
Nyt sitten loppui tämä kisakausi. Pääsiäiskisat menivät meidän porukalta mukavasti. Pauli oli 6-7 sijoilla, Joona 4-5 sijoilla ja Onni ainoassa kisassaan 3.s. Loppukiri toisesta sijasta oli syötteen yhteislähtökisassa kova kun kaatuivat maaliviivan tuntumassa kakkoseksi tulleen kanssa ja konttauksen jälkeen Onni jäi kolmanneksi. Itse olin ekana päivänä 6.s mutta kovatasoisessa kisassa 23 sekkaa vain kärkeen, Isollasyötteellä vaihetin sarjaporrasta nuorempiin 40 vuotiaisiin jonka loppukirissä voitin. Pölkkyhiihdossa 45 km olin 40.v. sarjassa 4.s huonosti nukutun yön jälkeen kun Onnille tuli oksennustauti. Kahdenlaisella vesikelin uudella Karhulla hiihdin ja molemmat toimivat todella loistavasti ja varsinkin kahdessa viimeisessä yhteislähtökisassa oli mahtava hiihtää kun tunsi suksen toimivuuden muihin nähden hyväksi, myös voitelutällit osuivat kohdilleen ja esim. viimeisessä pitkässä kisassa suksi luisti loppuun asti mahtavasti vaikka oli kova imukeli. Samalla voidesysteemillä tuli useita hyviä sijoituksia eri sarjoissa pääsiäisen aikana muidenkin hiihtäjien ansiosta. Isonsyötteen kisassa sattui huvittava tilanne kun voitelin viimetipassa vielä Joonan ja Paulin suksia ja Joona odotti lähtöpaikalla suksia.Hellapoliissi soitti että äkkiä Joonalle sukset, lähtö on lähellä, ja lupasin tuoda heti. Harjasin vielä suksia auton takana parkkipaikan perällä kun hellapoliisi ilmestyi parkkipaikan etuosaan ja huusi kuin tuomiopasuuna. " Pölövästi! Joonalla on lähtö ja sukset puuttuu." Pauli otti sukset ja juoksutti ne Joonalle lähtäpaikalle aivan ajoissa, mutta huvittavinta näin jälkikäteen oli kun autojen takaluukkuja oli auki ja isäntiä voiteli suksia, niin äkkiä sieltä päitä nousi ja tähyili meikäläisen suuntaan että minkälaiselta se pölövästi näyttää. Eipä siinä muutä kuin lasit silimille tiukasti ja kävelin pölövästinä lähtöpaikalle jossa vielä kerkesin näkemään hyvin Joonan lähdön. Maanantaina kotona ollessamme sitten saimme Onnin mahataudin koko muu porukka ja hiukan olimme toipilaita Reisjärven ja Pyhäjärven kisoissa. Reisjärvellä Onni ja Pauli voitti. Joona ja minä oltiin kolmansia. Kalusto toimi taas loistavasti, minun sarjassa muuten vanha koulukaveri Kivikko oli ylivoimainen ja olisi ollut yleisessäkin kolmas Kalliokosken ja Nilssonin jälkeen ja me Riston kanssa jäätiin hiukan yli  pari minsaa tiukan kisan päätteeksi jota Alakoskikin kuulutuksessa hehkutti joka kierroksella. Pyhäjärvellä Onni oli toinen ja Joona neljäs ja minä kolmas. Kalusto pelasi loistavsti ja minun vesikelinpari oli todella hyvä mutta enempää ei jaksanut vaika suksi toimi vielä loppumatkastakin muihin verratuna tosi hyvin. Kelit olivat viimeisenä viikonloppuna tosi raskaat ja eroja niin voiteluissa kuin suksissa oli paljon.
28.3 2010
Pitkästä aikaa taas kuulumisia täältä. Työkiireet ovat jatkuneet vielä kiitettävästi ja suksia sun muuta on mennyt vielä ihan kivasti joten kiiirettä on pitännyt. kisoja oleme kiertäneet vaihtelevalla menestyksellä koko poika kaartila. Kll:llä meni Paulilta hiukan alakanttiin mutta hopeasommassa tuli hyvä hiihto ja sijoitus viime vuodesta parani pari sijaa sijalle 41. Viime kesän jalkaongelman  vuoksi parannus oli jopa hienoinen yllätys. Kisan jälkeen Kallelta tuli viesti jossa kertoi olleensa -98 samassa paikassa 13 sarjassa samalla sijalla, ja sieltä kerkiää vielä mihin vain. Hieno ele Kallelta ja poika sai selvästi uskoa itseensä. Kansallisissa missä on ollut 8 v. sarja niin Onni on muutaman kisan voittanut tai ollut kärkisijoilla, Joona on jatkanut hyviä esityksiä ja on myös ottanut hyviä sijoituksia kuten Paulikin. Itsellä veteraanien Sm-kisat menivät talven vireeseen nähden ihan hyvin edellisenä iltana tulimme myöhällä hopeasommasta  ja sunnuntain luistelukisaan kerkesin mukaan jossa  sijoituksena oli 45 sarjan kymmenes. Ekan vitosen pysyin kärkiporukassa jonka jälkeen jouduin matkaamaan yksin tiputtuani siitä, vanha kilpakumppanini Risto rupesi jäämään porukasta ja jäätyäni hiukan niin tällä kunnolla ei kertakaikkiaan löytyny kierroksia joilla tarvittava rytminmuutos löytyisi. Sen ainakin olen oppinut tänä talvena, että kun tekee pitkiä päiviä niin harjoittelu on tiputettava minimiin.  Kaustisen kisoissa  märällä kelillä viime lauantaina kokeilin uutta vesikelin Karhuani joka pelasi todella hyvin ja kakkospariani lainasin 16 sarjan toiseksi tulleelle joka hiihti erinomaisen hiihdon jääden vuotta vanhemmalle voittajalle 4 sekkaa , joka edellisenä viikonloppuna oli paloheinässä 8.s. Tänään olimme ilmajoella jossa todella märät olosuhteet. Voitelut ja suksivalinnat onnistuivat nappiin ja Onni oli 2.n, Joona 2:n, ja Pauli 3.s. Minä hiihdin yleisessä jossa puolustin kiertopalkintoa. Hiihtosuunnistaja S. Tunisille jäin 1.44 viidellätoista (hiukan alimatka)  ja olin 4.s. Suksi pelasi ja voitelu loistavasti, ja tälle iälle ja vireelle hyvä kisa. Uusista vesikelin suksista on muiltakin tullut hyvää palautusta. esim. nuorimmaisen  veteraani sarjan voittajalla pelasi suksi hyvin. Lopuksi vielä onnittelut VetU:n Sm-viesti porukalle joka taisteli upeasti neljänneksi eilen ja lähellä oli se mitallikin. Joka ukko onnistui hyvin ja toivottavasti jatkavat ja tavoitteeksi ensi vuodelle mitalli. Pääsiäiseksi sitten Taivalkoskelle kisoihin kunhan kulkutaudit pysyvät loitolla.
24.2 2010
Viime viikonloppuna sitten vietimme oikein Helsingissä hotelliloman Paulin kanssa. Hopeasomman loppukisathan piti olla, mutta kovan pakkasen takiahan ne jäivät hiihtämättä ja aivan oikean ratkaisun tekivät. Mielestäni porukka otti asian aivan tyynesti ja melkeimpä jokainen tätä lajia harrastava ymmärtää talvisen ulkoilmalajin haasteet. Lauantai iltana hotellin saunassa pari 16 vuotiasta kaveria Kittilästä istui lauteiilla yhtäaikaa, ja kyllä hekin olivat perumisen kannalla kovan tuulen takia ja heillä oli meikäläisiin verrattuna tupla matka kisoihin.
Lauantai päivähän sitten meni muutaman muun isä/huoltajan kanssa turistessa päivä tirsoilla höystettynä. Pikareissu tuli käytyä ostoskeskus Jumbossa syömässä mutta eihän tälläinen maalaisjuntti tungoksessa kauaa viihdy, tosin paljon oli tuttua hopeasompa porukkaa samassa ruokapaikassa. kerkesimpä vielä illalla tutustua hotellin punttisaliin jossa penkistä sain ilman varmistuksia 97,5kg, joten huili teki hyvää. Voiteita kerkesin testata perjantain ja Paulin parhaassa suksessa oli sama tälli minkä Karhun tallikin totesi kärkisijoille. Perjantaina kiersimme radan pari kertaa ja mielestäni oikein hyvä rata hopeasompaajille, jossa hyvin hiihdettäviä nousuja ja rytminvaihtoa vaativia kinkamia. Kelithän ovat nihkeitä mutta toivotaan että edes hiukan lauhtuisi.
4.2 2010
Terve taas kaikille, kiirettä on pitännyt enkä ole tarinoita kerennyt kirjoittaa mutta jospa taas keväällä. Sen verran kiire on ollut että oma kroppa on ollut väsynnyt eikä kilpahiihdosta tällä hetkellä saa kovin suurta vauhdin riemua mutta nyt olen löysännyt treenejä ja vähän töitäkin jotta vireys palautuisi takaisin jossain vaiheessa. Toisaalta eipä minulle muuta tavoitetta koskaan ole ollutkaan kuin nauttia hiihtämisestä. Maakuntaviesti oli taas hieno tapahtuma ja Kälviä järjesti ihan onnistuneen tapahtuman. Kärki oli odotettu mutta Perhon  8.s sija oli hyvä suoritus ja nousihan naapurikunta  tuleva lähikaupunki Kaustinen A-sarjaan ja Veteli säilyi nippa nappa, joten hyvin jokilaakson sakki selvisi. Pauli joutui hiihtämään 18 v. sarjassa eikä tässä tilanteessa ollut paras mahdollinen osuus pojalle, ja meikäläisen  hiihto oli unessa menoa. Ilman Kallea olisimme pudonneet B-sarjaan ja vielä vältyimme siltä, mutta näyttäisi vakaasti suunta olevan sinne, sillä täällä hiihto ei ole näköjään nuorten trendilaji. Kuidekin veti taas vanhaan malliin. Ilonaiheita itselle tietenkin oli Hugon ylivoimainen osuusvoitto ja meno näytti nyt todella hyvältä joten toivotan tärkeisiin kisoihin tsemppiä lujasti. Myös Ramin osuusvoitto näytti kaverin olevan kovassa lyönnissä, eikä se isänkään osuusvoitto ankkuri osuudella B-sarjassa monesta sekunnista jäänyt kiinni, ja Toholammin nousu A-sarjaan oli lähellä.
Omalla osuudella sain katsella omien suksien kantapäitä kun lainasin Tagelle yhden kisapareistani ja kyllä Tage näytti olevan kovin tyytyväinen suksieni luistoon. Tagea arvostan todella korkealle hänen saavutustensa takia ja myös ihmisenä kaveri on täyttä A-sarjaa, joten mielelläni lainaan hänellee kalustoani, mutta aina lainatessani suksia on tullut kyllä turpiin kisassa.
Joona ei vielä pässyt viestiin mutta hiihti lauantaina Haapajärvellä hyvin toiseksi jääden Saarijärven tykille 10 sekkaa. Ekalla väliajalla Saarijärven poika oli reilusti edellä muita ja huusin sen hänelle, jonka jälkeen pitkällä suoralla näin että kaveri ei yrittänyt täysiä. Seuraavalla väliaikapisteellä poika oli meidän Joonaa sekunnin jäljessä ja huusin sen hänelle. Lopussa kaveri onneksi kiristi ja voitti sen 10 sekkaa. Minulle tuli jo huono mieli kun huusin ekan väliajan kun poika johti reilusti ja rupesi hidastelemaan, kun tiedän että tämä kaveri on ehkä ihan pitelemätön sarjassaan joten voitto kyllä kuului hänelle. Viikonloppuna on piirinmestaruuskisat ja Joona on ollut flunssassa ja Paulinkin osanotto on epävarmaaa joten katsotaan miten käy, kun meikäläisenkin kroppa on väsynnyt niin viikonloppu on hyvin epävarma kilpailujen suhteen.

18.1 2010
Talvi on taas kerennyt pitkälle ja kisakausikin on jo hyvällä mallilla. Kiirettä on pitännyt mutta silti välillä on kerennyt treenamaan ja hiihdättämään tuota jälkikasvuakin. Pitopohjasuksi on Karhula on lisännyt myyntiä niin kauppiaille kuin tehtaallekkin ja ja osa kisasuksien pituuksista on loppu ja toivottavasti saavat ajettua niita pian lisää sillä pitopohjasuksien huima tilauskanta pitää linjan tiukasti otteessaan. Hyvä talvi hiihtorintamalla on yllättänyt kaikki välinevalmistajat. Pitopohjasuksia on vaikea saada monesta paikasta mutta minulla on tilaus vetämässä ja helmikuun alussa tulee lähetys joten pystyn toimittamaan suksia, tosin edellinen tilaus meni hetkessä. Olen myös voitelemattoman suksen valinnut kuten kisasukset tarkasti painon mukaan silloin kelialue on laaja ja pinnoite kestää pitempään. Launataina olimme Äänekoskella kisoissa ja meillä tällä kertaa hiihti kaikki 3 poikaa ja minä joten kiva päivä ja hellapoliiisillakin oli jännitettävää. perheen nuorin oli paras, kun Onni oli 8-sarjassa ykkönen Joona  neljäs, Pauli viides ja minä toinen. Joona on selvästi petrannut edellisvuosista ja Paulin kesällinen jalkavaiva ja harjoittelemattomuus näkyy mutta petraaa pikkuhiljaa kun nyt liikkuuu hyvin ja minulle lauantain kisa oli tuloksellisesti yllättävä kun viikon olen kevyen pakkasviikon jälkeen treenannut hyvin ja töitä tehnyt kellon melkein ympäri. Kroppa kun oli kisaamuna tosi väsynnyt ja hiihtokin puurtamista mutta nyt kun kelit ovat hyvät niin onhan se nautinto hiihtää kunhan aikaa vain on.
Voidetestejä olen taas jonkin verran tehnyt ja ainakin lauantaina meillä oli hyvä kalusto ja erojakin olen pinnotteista sanut.