Oosintie 6
69700 Veteli

040 5473955
jari.makela(at)veteli.fi



                   

Kuulumiset


24.12-2012
Oikein hyvät joulut kaikille asiakkailleni ja tietenkin muillekkin hiihtoihmisille. Vuosi rupeaa olemaan lopuillaan ja pakkasetkin paukkuvat niin että ainakin Tapaninpäiväkisat ovat vaarassa. Toivottavasti pakkanen kuitenkin pysyy siedettävissä lukemisssa jotta kisoja saisi pidettyä. En muuten ole maininnut että meikäläisellekkin on tullut tuo viidenkympin villitys nyt kun saan hiihtääkin kyseisessä sarjassa. Nimittäin tässä jokin aika sitten innostuin äijä jääkiekosta, jota pelaan yhdesssä Veteliläisistä joukkueista joita on täältä yhteensä kolme. Sarja on THL, jota pelataan Teerijärven jäähallissa sunnuntai-iltaisin joten ainakin treeniä tulee kun päivällä käy vielä kisoissa. Kaksi peliä olen kerennyt pelata ja käyn niissä peleissä joissa kerkiän. Aluksi harkoissa tuli nivuset kipeäksi mutta nyt jalat kestävät ja tuntuu että on tullut terävyyttä myös hiihtoon kun kiekkoiluhan on jatkuvaa inttervallia. Nuorena pelasin Hausjärvellä ja olimme samassa kentällisessä Calgaryn olympialaisissa hiihdon viidenkympin edustajamme kanssa, joka samana vuonna voitti kyseisellä matkalla suomenmestaruuden. Tosin niistä ajoista on jo aikaa kun pelasin mutta samassa joukkueessa pelaa nyt myös takavuosien maajoukkuehiihtäjä tästä läheltä, joten en ole ainoa kestävyysurheilija. Kivaa on ollut kunhan ei vain loukkaa. Säännöthän kieltävät taklaukset ja lämärit. Urheileminen on kivaa ja toivottavasti yläkerran isäntä antaa terveyttä jotta saamme liikkua ja siitä olen varma että ainakin ammattitaito suksiin, voiteisiin ja hiontoihin pysyy hyvänä kunhan pääsee jatkuvasti testailemaan välineitä ja se ainkin minua kiinnostaa tässä hiihdossa suuresti. Kiitos kaikille asiakkaileni kun olette minuun luottaneet, yritän olla luottamuksenne arvoinen ja palvella kaikkia asiakkaitani tasavertisesti jatkossakin. Hyvää joulua vielä kaikille.
16.12 2012
Työt haittaa välillä harrastuksia ja päinvastoin, niinhän se meillä monella menee. Viimeinkin on tullut hiihtokelejä ja kisakausikin on päästy aloittamaan. Pauli muten tuli Muoniosta joulukuun alussa ja hiukan on mennyt palautellessa mutta pikkuhiljaa alamme kaivamaan kisakuntoa. Kaksi kuukautta Muoniossa oli ollut mahtavaa aikaa ja hyviä treenejä siellä oli vedetty koko ajan sekä koulunkäyntikin oli ollut mukavaa ja opettajat sekä luokakaverit kivoja. Rukallakin kävin MC-cupin kisoja katsomassa ja tällä kertaa olin yksin kun porukkaa kaatui oksennustaudin kourissa sänkyyn. Lopulta löysin itseni samasta mökistä jossa oli Kojot, yksi Venäläinen ja Italialainen pariskunta sekä huonekaverikseni tuli yhden maajoukkue hiihtäjän valmentaja joka on myös ollut huoltoryhmässä hommissa joten mukavaa juttuseuraa iltaisin löytyi. Tankeroenglantiakin tuli yritettyä.  Kylläpä se vauhti vain on kovaa huipuilla ja viimeistään sen huomasi kun taas kävi itse vetelemässä suksilla Rukan nousuja. Uusia voidejuttuja tuli joitain kokeiluun ja muutamia uusia niksejäkin näin. Viikko sitten aloitimme ilman Paulia kisakauden Lehtimäellä. Joona aloitti kauden mielestäni hyvin vaparilla ollen kuudes ja Onni samoin hyvin seitsemäs. Molemmilla on sarjassaan tänä vuonna vuotta vanhempia joten taso on ainakin kova.
Itse hiihdin 35.v. sarjassa ja kilpailunomaisten treenien puute näkyi, eikä  kroppa vielä kestä vauhtia ihan haluamallani tavalla. Tänään kisailimme meille kaikille huonomalla pertsan tyylillä Himangalla ja ihan tyytyväisiä olimme ja varsinkin minä ja Pauli hiihdime puoleenväliin oikein hyvin mutta sitten vauhti hiukan hiipui, mutta tästä on hyvä jatkaa ja kun nyt saamme kilpailunomaisia treenejä ja kisoja niin eiköhän se siitä ainakin kisavaudin kestäminen helpotu. Kaikilla oli eka revitys pertsalla ja myös Onni ja Joona selvisivät kisasta ihan hyvin, Joona oli eilen parisprintissä Kalajoella Rikun parina. Toivotaan vielä lisää lunta jotta baanat paranevat ja muistakaa te muutkin nauttia hiihtämisestä. Ampumahiihtokauden pojat aloittavat tammikuussa.

14.11 2012
 Kiireitä on ollut suksien laiton kanssa ja ihan kivasti olen saanut tavara mailmalle lähtemään. Viime viikon keskiviikkoiltana tulimme kuuden päivän reissulta Olokselta joka osaltaan oli kasannut töitä rästiin. Oloksella kelit olivat mahtavat ja pitkiäkin lenkejä pääsui hiihtämään jo hyvillä suksilla. hiihtoa tuli ihan kivasti vaihtelevilla vauhdeilla. Eri maajoukkueita oli tosi paljon ja huippuja meni vilisemällä laduila. Justina Kowalcykin meno näytti kovalta ja luvassa on muile hikisiä päiviä, myös Bergmanin ja Ferryn työskentely ampumapaikalla ja hiihtovauhti säväytti. Norjan Aleksander Os oli ampumapaikalla myös itse varmuus. Pauli pääsee kyllä hyvillä olosuhteilla treenaamaan koko syksyn mutta joulukuun alussa kun tulee kotiin vaatii varmasti kunnon palauttelun löytääkseen kisavireen. Torstaista sunnuntaihin Joona menee piirinleirile Vuokattiin ja myös minä menen sinne treenailemaan. Maanantain teimme 2x2,5 km pururadalla vk-mh juoksutreenin ja Joona veteli toisen hiukan alle 4minuutin vauhtia ja itse vedin n 3.45 km vauhtia joten ainakaan väsyksissä emme leiriltä tulleet.Suksia ja hointakuvioita pääsin jonkin verran testailemaan sekä myös muutamia uusia voiteita, joihin olinkin oikein tyytyväinen.
 
1.11 2012
Moron vaan kaikillle. hiihtokelejä tuli tännekkin hiukan ja muutama päivä on hiihdetty. Hiontojakin olen hiukan testanut ja toimivat hyvin. Suksia olen laittanut asiakkaillle sen mitä olen kerennyt, eli ihan hyvin. Huomena lähdemme katsomaan Paulia ja Teroa Olokselle koko perheen voimin ja sitä olemme odottaneet inolla. Lunta siellä on vissiin ihan hyvin ja pojat ovat saaneet hyvää treeniä siellä. Onhan pojilla kovia treenikavereita kuten Mårten, Rando ja Kalev siellä ja tietenkin kovat suomalaisetkin. Joonakin on ollut hyvässä vireessä hiihtolenkeillä ja kesän aikana coopperintestin tuloksen paraneminen 400 m on kyllä näkynyt hiihdossa. Toivotavasti terveys kestää talven yli. Itsellä tuntuu vanhuus vaivaavan ja harjoittelussa pitäää selkeästi ottaa vaikutteita hopeasompa ikäisten harjoittelusta jottei terävyys katoa. Suksi-, voidetestiä ja tietenki hiontoja aion testailla oloksella kun menemme sinne. Kotona olen ensi viikon torstaina ja suksia sekä hiontoja hoidan asiakkaille sitten taas.
19.10 2012
Sadetta jaksaa tulla ja lenkkeilykelit ovat välillä haastavat, mutta eihän me kestävyysurheilijat periksi anneta. Paulin ja Teron vein Muonioon toissa vikonloppuna ja nyt pojat pääsivät kotiin käymään viikon syyslomalle. Itsekkin treenailin pari päivää siellä ja teimme yhden sauvarinteenkin ja pojat viimeisessä 5,5 minuutin nousun lopussa jättivät minua hiukan, josta nautin suuresti. Näinhän sen pitääkin mennä että nuoruus vie voiton ja pojat ovat selvästi kehittyneet. Rullasuksillakaan en ole saanut viimeisissä kovissa harjoituksissa Paulia enään jäämään ja sauvarinteissä lopussa näkyy enään kantapäät. Muonion Ski College on ollut hieno juttu ja ihmiset siellä ovat olleet todella mukavia. Treeni olosuhteet ovat mahtavat ja koulu on hyvin järjestetty, sekä ruoka on ollut todella hyvää. Rullilakin löytyi n. 6 minuutin nousupätkä pyörätietä kun hiihteli alavk:ta. Joona juoksi kovasssa tuulessa ja sateessa ihan kohtuu coopperituloksen 3340 m. Itse kävin Hannunkivi juoksussa viime lauantaina. Kisa oli siirretty pikitielle ja vähillä juoksulenkeillä se veti jalat tukkoon jo alkumatkasta. Alussa Saarijärven Kenialaismies Kiptoo ja hiihtäjä Seppä karkasivat omille teilleen ja minä juoksin sitten pääjoukossa puoleenmatkaan asti jonka jälkeen jalat olivat jokapaikasta ihan kankeat ja loppu oli lähinnä hölkkäämistä maaliin, miten parhaiten pääsee. Olipahan sekin kokemus 2,5 asten lämpötilassa ja kovassa kylmässä vesisateessa. Onni juoksi omassa kisassaan toiseksi, muita meiltä ei sitten ollutkaan mukana. Pauli lähtee taas huomenna takaisin Muonioon ja viikon treenailimme Joonan ja Paulin kanssa tässä ihan kivasti. Normaali setti kaksi kehittävää harjoitusta joista toinen oli sauvarinteessä ja tänään Paulin kanssa ensin tasuria VK:ta 2x10 min  jonka perään sitten pururadalla 10min VK juoksua hiukan alle 4min/km. Joona luisteli VK:ta. Meidän muidenkin on tarkoitus mennä Olokselle treenailemaan parin viikon päästä. Ramsausta tuli testileiriltä hyviä uutisia, että tämän syksyn tuotannosta tulleet Karhut olivat menneet todella hyvin ja viime vuonna jo todella hyvät luistelusukset olivat olleet vieläkin vakuuttavampia. Karhun sisäisestä mylleryksestä en ole viitsinyt tänne kommentoida ja nythän kaikki toimii normaalisti ensi talven osalta, eikä loppukäyttäjille ole mitään muutosta. Meille kauppiaille muutos on siinä että lasku tulee Startexilta. Toki hiihtoihmisten keskuudessa herättää ihmetystä ja joillekkin suuttumusta voidevalmistajan suuntaan.

24.9 2012
Talvi lähestyy kohisten ja suksien toimitukset alkavat ensi viikolla minunkin osalta. Uutena merkkinä minulle tuli Rossignol ja yhteistyö tallipäällikkö Tom Jakobsonin kanssa toimii varmasti hyvin, vielä kun hän asuu tuossa 50:n kilometrin päässä. Maahantuontihan on myös kohtuu lähellä Vaasassa. Viikon loppuna testailin suksia Vuokatin putkessa ja olin tyytyväinen. Pertsan suksi yllätti positiivisesti, ja on nyt purkkisuksena todella hyvä eikä ole mitään yhtälaisutta takavuosien ponkusuksiin. Olen myös motivoitunut talven päälle testaamaan Rossareita ja tallipällikön asuessa tuossa lähellä niin minulla on myös siihen hyvä mahdollisuus testailla Tompan kalustoa. Hyvä omakohtainen kokemus eri profiileista auttaa myös omia asiakkaita saamaan oikeallaisen suksen ja haluankin erottua asiantuntemuksella perinteisestä urheilukaupan yleismyyjästä joka kokeilee kilpasuksia mahdolisesti aurinkoisilla keväthangilla. Tietenkin omat pojat hyötyvät myös minun kokemuksesta ja itselläkin on niin kova kilpailuvietti että tiedän hyvällä kalustolla olevan mahdollisuuksia joskus hiukan kiusata nuorempiakin. Huomenna pitäisi tulla ensimmäinen erä Karhun suksia ja juuri äsken laitoin hiomanesteen hiomakoneeseen, sekä hioin muutaman oman suksiparin. Kone toimii hyvin ja jälki oli sitä mitä haluankin. Kaikki uudet sukset hion kisakuntoon ja suksen profiloinnin jälkeen hion sopivan kuvion, joita olen testannut omissa suksissa. Hiukan tiukat painealueet omaavankin suksen saa toimimaan hyvin hiukan isommalla kuviolla kunhan kuvio ei ole terävä. Vuokatin reissu meni hyvin ja pojilla oli hyviä treenejä piirinleirillä. Kuortaneen maastofinaaleissa käytiin pari viikkoa sitten ja Onni  oli 4.s ja Joona yllätti juoksemalla hiukan räkätaudissakin kolmanneksi. ampumajuoksukisoissakin ollaan käyty ja Onnikin on jo aloittanut siinä lajissa kivasti.
Pauli lähtee parin viikon päästä Muonioon joten touhua riittää. Minulla rupeaa akilesjänne vaiva helpottamaan vaikka juosta en vielä oikein uskalla kovasti tehdä. sauvarinne kävely/juoksua ja suo tuovat kuitenkin vaihoehtoja rullahiihdolle ja punttisalille.Ompa mielenkiintoista nähdä talven tulokset tällaisella treenillä. Ainakin oma valmennuskokemus karttuu.

10.8 2012
Viime viikonloppu meni ampumajuoksun SM-kisoissa Alavieskassa. Perjantaina kisat alkoivat viesteillä joissa Pauli otti kultaa AAh:n 19 v. poikien viestissä samalla porukalla kuin talvella. Joonan porukka oli viides. Lauantain sitten aurinko paistoi risukasaankin, vaikka sadetta tuli taivaalta. Joonan kisan jälkeen soitin hellapoliisille että nyt on tapahtunut kauheita. Hellapoliisi oli kiljaissut paikallisessa S-Marketissa "että mitä"? No Joona otti pronssia. Puoli tuntia myöhemmin soitin että. "Äkkiä nitroja"! No mitä nyt taas? Pauli sai kultaa. Sain kyllä nootin että ei saa noin  säikyttää. Kisoista ei sen enempää, että hyvin meni molemmilla ja hienoa että Joona sai ekan henk.koht. mitallin. Paulilla oli todella hyvä päivä ja olisi voittanut 17.v. sarjan ja 19.v. sarjassakin olisi ollut toinen eli ammunta sujui hyvin ja juoksuvauhtikin oli kohdallaan. Hyvää kisamenestystä juhlistin illalla tekemällä viidenkympin luistelulenkin rullasuksilla VK:lla loppua kohden kiristäen jo kisavuhtiseksi kun fiilikset olivat hyvät. Sunnuntain normimatkalta Pauli otti vielä pronssin ja Joona oli 7.s. Kisan jälkeen vein Paulin Vuokattiin piirin sileän leirille. Ensi torstaina vien Joonan ja Paulin alueampumahiihtoleirille Vuokattiin ja taidan jäädä itsekkin sinne hikoilemaan. Äsken tuli tehtyä 2h tasuria ja paikallinen huomattavasti parempi veteraani piti hyvää vauhtia. Pauli luisteli mukana, joten kevyttä liikuntaa mukavasti. Treeniä on vain jatkettava ja katse vietävä talvea kohden.
25.7 2012
Jokin aika sitten sivujen käyttäjämärässä mentiin 15 000 kävijä rikki, eli yllättävän paljon on kävijöitä ollut.  Heinäkuu on meidän perheen osalta ollut menoa koko ajan. Perhon yöjuoksun jälkeen menimme Vuokattiin jossa Pauli ja Joona olivat ampumahiihto karnevaaleilla. Karnevaalit olivat taas hyvin järjestetty ja mukavaa oli ollut. Itse treenailin rullilla oikein hyvin nousuja hyödyntäen, tosin yhden kerran kävin putkessa jossa sain testata tallipäälikön kanssa pertsan suksia, myös Sami oli testaamassa niitä. Testeistä en puhu tälläkertaa enempää, mutta positiivisela mielellä tulin putkesta pois.  Vuokatin jälkeen olimme muutaman päivän kotona ja perjantaina Paulila oli Pyhäjärvellä piirin leiripäivä joka huipentui illalla markkinoilla rullahiihtokisoihin. Seuraavana päivänä sitten oli oman kylän markkinajuoksu johon minäkin sitten uskaltaudiun yhden juoksulenkin jälkeen kun tuo akilles on sitkeästi vaivannut. Juoksu muuten kulki yllättävänkin leppoisasti vähällä juoksemisella. Alun lähdin todella varovaisesti ja yritin hölkötellä tasaista 3.30 vauhtia mutta hiukan lopussa hyytyi kun jalat eivät rullanneet loppuun asti kuten olisin toivonut. Seuraavana aamuna lähdimme viikon reissulle Leville jossa pääsime sitten nousemaan mäkiä. Yhtenä päivänä kävimme Pallaksella jossa vaelsimme Paulin ja Joonan kanssa suurimman osan huipuista. Illan päätteeksi kävime tutustumassa Muonion lukioon johon Pauli menee syksyllä suorittamaan yhden jakson.  Puolen viikon maissa sitten minun jalka kipeytyi kun Paulin kanssa Kiersimme kahden tunturilenkin n,30km ja lenkki meni pääsääntöisesti juoksuksi lukuisten hyttysten- ja paarmakavereiden seurassa. Viikon jalka kesti ja kovat ylämäet rasittivat liikaa, mutta toisaalta mukavaa oli poikien kanssa kokea hienoja maisemia. Loppuaika minulta meni taas rullasuksilla ja golfradalta lähtevää nousua tuli parina päivänä noustua, pojat tosin olivat hyttysten syöttinä sauvarinteessä. Viime viikolla pojat juoksivat sitten muutaman ratakisan jotta saimme jaloille hiukan toisenlaista ärsykettä. Pauli juoksi 800m 2,13 ja ennätys parani 5.sekkaa. Onni voitti nuorten PM-kisoissa tonnin ajalla 3.35 10v. sarjassa kovalla loppukirillä. Joona juoksi PM-kisoissa 800m 2,26 ollen neljäs ja eka 2000m kisa meni 6.46, nousten viimeisen kierroksen pitkällä kirillä toiseksi 14.v. sarjassa. Touhua on sitten ollut mukavasti ja itsellä jalka on nyt kivuton mutta tasuria ja luistelua vain tohdin sillä tehdä joten mielellään tekisin taas juoksuakin. Reilun viikon päästä on sitten ampumajuoksun SM-kisat Alavieskassa joten jännitettävää riitää. Ammuntaa on nyt tämä viikko tehty paljon ja Joonan uusi Fortneri vaatii totuttelua. Kaikille sivuillani kävijöille hyvää treeni intoa paljon.
29.6 2012
Kesä rullaa eteenpäin ja tekemistä pisaa. Äsken tultiin Perhon yöjuoksusta ja koko jätkälauma juoksi ihan hyvin, Pauli paransi viimevuotista aikaansa 1.20 ja Joona reilu 2 minuuttia 5,8 km matkalla. Onni voitti sarjansa 3,5 kilometrillä. Juhannusjuoksussa Pauli petrasi aikaansa viime vuodesta 1,40.  Itse olen säästellyt akilesjänettä johon laitettiin jokin aika sitten kortisoni joka on nyt hyvä, mutta en tohdi vielä juosta. Tasuria on tullut tehtyä viime aikoina paljon ja nyt jo olen luistellutkin. Alkuviikosta eräs Etelä-Pohjanmaalainen suksiasiakas joka hiihtää yleisessä sarjassa, oli hiihtänyt yhtenä' lenkkinä 90km luistellen, niin sain inspiraation kokeilla vanhan miehen rajoja. Joten ajattelin haastaa tänään itseni ja ajattelin hiukan helpottaa urakkaa. Hiihdin kahtena lenkkinä sen 90km ja iltalenkki oli Vetelistä Perhoon kun muu porukka tuli yöjuoksuun. Iltalenkillä oli vielä nopeat rullat joten turhahan tästä on röyhistellä vaikka Pauli kehuikin loppumatkan juottopisteellä olevansa ylpeä isästään. Kuitenkin Steffi hiihti viime kesänä huikeat kilometrit vuorokaudesssa  niin kyllä arvostus nousee näitä oikeasti kovia jätkiä kohtaan reilusti. Toisaalta jospa tälläinen tempaus motivoisi tuota omaa porukkaa treenaamaan. Aikaa muuten kului yhteensä 4h40min ja suurinosa matkasta oli vastatuulta.
17.6 2012
Terve kaikille pitkästä aikaa. Kevät meni kohisten ja kesä on jo pitkällä. Kaikkea mielenkiintoista on tapahtunut ja aika ei ole tullut pitkäksi vaikka kiivain suksi-, voide ja hionta-aika on aikaa sitten ohi. Yksi lauantai meni kuunnellessa Paavolan Eskon valmennusteesejä Pihtiputaalla ja porukkaa oli oikein kivasti paikalla. Minua ainakin valmennusteesit miellyttivät ja hyvin pitkälle myötäili omaakin ajatusmailmaa. Monipuolista treeniä paljon ja hyviä tehoharjoituksia unohtamatta, sekä juoksua paljon. Hyviä vinkkejä sain myös keväällä tuolta entiseltä Slovenian valmentajalta, joka tuo aina varmuuta tekemisen. Treeniä on tullut hyvin poikien kanssa ja viime viikonlopun olimme Vuokatissa leirillä Karin kanssa johon kuului vaellusta, rullahiihtoa ja hyvä sauvarinne vauhtia parantaen joka nousulle.  Itsellä ei tahdo akilesjänne ja alapohje parantua ja juokseminen on jäänyt vähälle joka harmittaa suuresti. Viime viikolla pojat kävivät ampumajuoksuissa piiricupin kisoissa Nivalassa, jossa meni hyvin ja juoksuvauhtikin näytti menneen eteenpäin. Muutamat iltarastitkin on ollut ohjelmassa ja ainakin juoksua on tullut hyvin pummailtaessa. Tänään pidimme yhteislenkin Toholammilla joten urheilessa aika kuluu.
9.5 2012
Ensi maanantaina pidän suksiesittelyn Kokkolassa kaupungin kaikille seuroille Köykärin hiihtomajalla klo 18-19. Kaikki suksista kiinostuneet ovat tervetulleita. Näytän myös talven toimivia ja hyväksi havaittuja hiontakuvioita. Ennakkotilauksissa alennetut hinnat ovat voimassa aina heinäkuun loppuun asti ja tottakai huomioin tähän asti tulleet kaikki ennakkotilaukset, mitä on tullut, niin hinta on tuo alennettu hinta. Tilauksia kun on jo tullutkin kiitettävästi ja aikaisemmin keväällä olen kysyttäessä sanonnut tuon tulevan talven hinnan, kun hinat nousevat. Kaikki tilatut sukset hion jälleen kisakuntoon ja sukset ovat heti kisakunnossa, eivätkä tarvi pohjustusta tekemäni hiontatyylin takia. Esim. Posiolle mennessäni hioin tuon hyväksi todetun vesikelin kuvion enkä laittanut muuta kuin HF vahan sekä pulvelrin  ja sukset olivat huippuliukkaat. Monet asiakkaani ovat myös hiihtäneet uudella suksella heti seuraavana päivänä. kaiken kaikkiaan viimetalven sukset saivat paljon kiitosta ja Karhun uusi luistelusuksi oli menestys. Itselläni onkin uudesta suksesta toimivia mallipareja kaikille keleille. Viime lauantaina Pauli ja Onni juoksivat jo Pm-kisoissa, joten tästä se taas lähtee. Joonalla oli jalkakipuja eikä juossut ja Paulillakin oli vaikeaa, kun takana oli vain neljä  juoksulenkkiä. Onni sitten piti perheen mainetta yllä voittamalla piirinmestaruuden ja juoksi pirteästi. Minä kerkesin juosta kolme lenkkiä kun akilesjänne ärtyi joten punttisalia ja tasuria nyt jotta jalka paranee.
24.4 2012
Viime viikonloppuna kävimme Joonan kanssa Posiolla viimeisissä kisoissa ja väliltä otimme vielä Juhan matkaseuraksi. Koskaan aikaisemmin en ole käynyt siellä Pentik-hiihdoissa ja nyt oli kiva kokea nekin kisat. Perjantaina menimme Isollesyötteelle jossa yövyimme ja kerkesimme hiihdellä Syötteen hienoja latuja hiukan. Kisapäivänä keli oli nollassa ja uutta märkää lunta/räntää satoi ja keli oli talvinen. Pääsin kokeilemaan myös hyvin tuon kelin pulvereita ja itselle yksi uusikin oli testissä, joka osoittautui ihan hyväksi tuotteeksi. Kuitenkin hiihdimme Joonan kanssa molemmat hyväksi koetuksi tulleella luottopulverila joka oli meillä liukkain. Kisan jälkeenkin luistotestissä nallet pärjäsivät todella hyvin. Joonalla kisa meni todella hyvin ja sijoituksena oli kolmastila. Kakkos sijakaan ei ollut kovin kaukana, mutta kärjessä oli kova maan kärkihiihtäjiin tässä ikäluokassa kuuluva Pirneskoski omaa luokkaansa. Itse hiihdin 45.v. sarjassa jossa oli minulle kovia kilpakumppaneita. Kohtuu hyvin kuitenkin hiihdin ja ehkä loppua kohden pystyin petraamaankin ja hävisin kärkeen 17 sekkaa toiselle Kinnusen veljeksistä. Kuitenkin sijoituksena oli vasta kuudes ja selostajana toiminut Anssi Kukkonenkin hehkutti sarjan tiukkaa vääntöä kun kuusi miestä oli 17 sekunnin sisällä. Juhakin hiihti hyvin tasokkaassa sarjassaan ja Inarin reissulle annoin lainaksi päivän oman  kaluston ykkössuksen. Palkintojen jaossa Joona sai Pentikkiä ja minä jäin 0,3 sekuntia viimeisestä palkintosijasta. Palkintojen jaon jälkeen suuntasin Pentikmyymälään ostamaan palkintoa, jotta hellapoliisi päästää vastaisuudessakin pitkille kisareissuilloe. Siinäpä se sitten oli tämä kausi ja kaiken kaikkiaan hyvä reissu vielä kun sain testattua tuolle omalle suosikki räntäkelille suksia ja pulvereita.
15.4 2012
Pääsiäinen meni kivasti Taivalkoskella kisaillessa. Ekana päivänä kisratana oli ensi vuoden nuorten SM-kisa rata ja vaativuutta oli saatu hyvin  ja sai kyllä vaativuudesta kiitosta. Selvästi näki yleisen sarjalaisista kun Heikkinen ja Similä erottuivat muusta joukosta selvästi. Heikkisen vauhti näyttikin hyvältä kun saavutti Teron puolella minsalla jonka jälkeen hiihtivät peräkanaa maalin. Meillä kisat olivat aluksi hiukan takkuisia ja viimeinen pölkkyhiihiihto pitkämatka meni kaikilta paitsi Onnilta parhaiten sillä Onni oli kahtena ekana päivänä toinen ja viimeisenä kolmas.
Pauli oli neljäs, Joona viides ja minä kuudes kuitenkin kärkeen jäin vain 11 sekkaa. Joona ja Pauli hävisivät pitkillä matkoilla n. 1,5 minuttia kärkeen. Itse hiihdin koko 23 kilsan kisan kakkosryhmässä jossa oli ikämies sarjojen parhaat sekä nuorten ja yleisen sarjan hiihtäjiä. Yleisen kärkeen jäin n. 3minuuttia ja Pauli minulle 4 minuuttia. Onni hiihti viisi kilsaa ja Joona 15 kilsaa. Sukset toimivat koko viikonlopun kaikilla hyvin ja kerkesin testailla hiukan uusia juttujakin. Suksiprofiileistakin sain hiukan taas lisää kokemusta kun hiihdin hiukan erillaisilla suksilla eri kisoissa. Kaiken kaikkiaan hyvä reissu hyvine keleineen ja kelitkin olivat pakkaskelejä koko ajan. Ensi lauantaina vielä menemme Joonan kanssa Posiolle Pentik hiihtoihin parin kaverin kanssa, jospa sitten mehut olisivat loppu.
5.4 2012
Rovaniemen reissu tuli tehtyä ja ihan hyvä reissu oli. Asuimme opistolla jossa olikin hyvät ja siistit majoutukset. Torstai perjantai yönä olimme vasta klo 2.20 perillä ja perjantaina pojilla oli vain ammunta ja hiihtotreeni ja minäkin hiihdin 3,5 tuntia pitkin Ounasvaaran latuja ja nautin hyvistä maisemista ja laduista. Illalla sitten oli aikuisten viesti jota seurasimme ja olihan Enon joukkue saanut yleisöäkin liikkeelle. Musti ampui kohtuu hyvin ja Marttikin osui tauluihin mutta Koutaniemen hiihtovirkeys kyllä ihmetytti kun takana oli päivällä Lapponian 80 km. Varmasti oli väsynnyt olo mutta hienosti jaksoi kuitenkin hiihtää ja suoriutua ankkuriosuudesta. Ammuntapaikka nopeus pojilla oli kuitenkin selvästi hitaampaa kuin alan miehillä mutta hienoa että olivat uskaltautuneet mukaan kuten Äänekosken pikkujättiläinenkin. Lauantaina sitten pojilla oli pikamatka ja Joona suoriutui erittäin hyvin ammuttuaan 2+0 ollen 6.s. hiihdon otti ehkä varman päälle alussa mutta ammunnat meni tosi hyvin. Pauli aloitti hyvin ampuen makuulta yhden sakon mutta pystystä ampui melkein sarjatulella josta tuli neljä sakkoa. Seurasi edellisenä päivänä ampumapaikka nopeutta vietissä ja yritti ilmeisesti riskillä, joka tällä kertaa ei kannattanut. Sijoitus oli 5.s 1.20 kärkeen. Sunnuntaina Joonalla viestissä sakot 3+0 mutta nyt hiihtovauhti oli reilusti virkeämpää kuin lauantaina ja viestin sijoitus oli kuudes. Paulille laitettiin edellisenä iltana pyssyyn valjaat ja hiihti ekan kerran pyssy selässä 19.v. viestissä. Seurana oli kovat kaverit Jarho ja Sinkko ja pojille tuli kultaa sekä olisivat olleet 21.v. viestissäkin toisia. Pauli suoriutui hyvin annetusta vastuusta ampuen molemmista ampumapaikoista yhdellä varapatruunalla nollat. Olisipa lauantainakin tullut samallainen ammunta ja kun vielä suksikin kulki hyvin niin suoritukseen voi olla tyytyväinen. Linja-autossa matka meni ihan kivasti ja auto oli täynnä hiihtoihmisiä niin mikäpä siinä oli ollessa. Itsekkin tuli hiihdettyä sen mitä kerkesi ja lauantaina testasisin yhtä pinnotetta jota laitoinkin muutamalle viestivoittajalle sunnuntai aamuna. Löysin muuten hyvän nousupätkän jossa meni vk-mh vauhdilla 13 minuuttia, olisipa lähistöllä samallaista maastoa. Pääsiäiseksi sitten menemme perinteisellle Taivalkosken turneelle ja tästä päivästä vuosi eteenpäin niin olen 50v..
29.3 2012
Kiireitä on ollut positiivisesti ja päivät ovat venyneet pitkiksi. Suksia on mennyt vielä ihan kivasti ja hiontojakin ollut ihan riittävästi. Hyvää palautetta on tullut suksista ja tälläkin viiikolla Lapponiahiihdosta on tullut hyvää palautetta vesikelin Karhuista. Hopeasommat  meni odotusten mukaan ja samoin KLL:n kisat. Hopeasommassa muuten hiihdimme omalla pitopurkilla jonka keitin kolmesta eri purkista. Pidot kuten luistot onnistuivat oikein hyvin. Kemissä KLL:n kisoissa Joona hiihti hyvän sijoituksen 29 kun oli matkalla vielä kaatuillutkin ja kärkeen tuli vain 42 sekkaa, Paulilla kärkeen oli 1,5 min.Kisailtu ollaan kohtalaisella menestyksellä alueen kisoissa ja itse kävin eilen vielä Ik Falkenin puistohiihdoissa ja oli kyllä talven kovin kisa kuten aina. Rata on yhtä rynkytystä ja vielä oli raskas keli. Lopussa vauhti hiipui kovissa hapoissa ja tipuin  sijalle 11, kun vielä 2,5 km ennen maalia keikuin väliajoissa sijoilla 7-8. Voittaja Lasse Paakkoselle jäin 1.57. Nyt olemme lähdössä Rovaniemelle ampumahiihdon SM-kisoihin ja Pyhäjärveltä hyppäämme Ahvenistolaisten linja-autoon. Ensi viikon keskiviikkona muuten esittelen Kalajoella Karhun suksia ja jossa myös mahdollisuus kokeilla niitä. Lähialueen muistakin paikkakunnista voi tulla tutustumaan Karhun sukseen kun on tullut kyselyjä tilaisuudesta.
20.2 2012
Onneksi taas pakkaset heikkeni ja keliä piisaa. Toissa viikonlopulla kävin Vihdissä veteraanien SM-kisoissa ja lauantaina hiihdin pertsaa joka meni totutun heikosti ja sain vain jalat kipeäksi, kun meno oli tukkoista pakkasten jälkeen. Sunnuntaina sitten olisi ollut hyvä isku päällä mutta vapaan yhteislähtökilpailussa, sauva meni 200 metrin kohdalla poikki. Sain kyllä aika äkkiä One wein väärän käden sauvan ja vähän alle kilsan kohdalla sitten sain Tartin oikean käden sauvan ja viimein kun sain remminkin kiinni, niin olin n. 15-20 sekkaa toiseksi viimeistä jäljessä kahdenkymmenen miehen letkassa. Keskeyttäminen kävi voimakkaasti mielessä mutta edellisen päivän huonon vireen jäljiltä halusin tietää päivän kunnon ja niin hiihdin ekan vitosen ylivauhdilla. Nousin ekan kierroksen lopulla toisen ryhmän kymmenen miehen letkan keulille, mutta kymmenen miehen kärkijoukko meni puolen minuutin päässä enkä sen lähemmäksi päässytkään kun omakin ylivauhtinen veto rupesi laantumaan. Loppumatkan sitten hiihdin hapoilla niin kovaa kuin pystyin ja yhden kärkiporukan hiihtäjän sain kiinni ja oman letkan miehet tiputin yhden kerrallaan. Sijoituksena oli lopulta kymmenes johon olin kaiken epäonnen jälkeen tyytyväinen, mutta suksi kun oli todella loistava ja ropastakin lähti tehoja hyvin, joten ehkäpä olisin voinut taistella hyvistäkin sijoituksista. Viime viikonloppuna oli sitten KP:cupin kisat Kokkolassa yhteislähtönä ja Onni hiihti hyvin ollen kuudes, Pauli hiihti kuudenneksi jääden kärkeen 1.18 kahdeksalla kilsalla. Joona hiihti hyvän kisan ollen kolmas mutta kun kaksi ensimmäistä oli eri piiristä hän oli piirin paras ja voitti KP-cupin osakilpailun. Minä hiihtelin omassa sarjassa sovussa porukassa katkomatta sauvoja ja loppukiri sitten otettiin viimisellä puolella kilsalla. Itsellä äityi loppuviikosta vasen lonkka niin kipeäksi että jouduin ottaa lääkärissä kipupiikin ja voimakkaat särkylääkkeet. En kuitenkaan maltanut olla kisasta pois kun itsellä menee monta viikonloppua poikien huoltomiehenä ja sainpahan testattua suksia ja voiteita kisatilanteessa.  Tällähetkellä olen ollut pois suksilta ja annan parantua jalan rauhassa vaikka se vertyykin sillä liikkuessa.. Sunnuntaina pojat olivat Himangalla ampumahiihtokisoissa ja Pauli oli 17 sarjassa 4.s sakot 3,3,2 hiihtäen nyt paremmin kuin edellispäivän KP-cupissa. Joona oli taas pirteällä päällä ampuen sakot 2,1,0 voittaen. Ensi viikonloppuna sitten Valkeakoskelle hopeasompaan.
30.1 2012
Kiirettä on pitänyt ja kuulumisten kertomiselle ei ole tahtonut aikaa taas riittää. Viikko sitten olimme Kontiolahdella ampumahiihtokisoissa, joka oli ihan hyvä reissu. Lauantain kisassa sakkoja tuli aivan liikaa ja Paulin aseeen diopteriin vielä meni lunta yhdellä ampumapaikalla jonka puhistukseen meni aikaa. Sijoitukset kuitenkin olivat Joona 9s. ja Pauli 5s. Sunnuntaina ammunnat hieman paranivat samoin kuin hiihtokin kulki paremimin, niin Joona oli 8s. ja Pauli 4s. eikä mitallikaan mennyt kaukana kunhan ammunta olisi hiukan vielä peremmin onnistunut. Seuran porukalla olimme Pärnävaarassa majoittuneena Pärnätuvalla ja hyvällä porukalla oli kiva olla siellä. Iltaisin kävin Pärnävaarassa ottamassa vetoja ja suksia sekä voiteita testaamassa. Pari viikkoa sitten kisailimme Alavetelissä jossa oli pakkasta 6 astetta jossa pari Falkenin kaveria hiihtivät hyvät hiihdot uudella vesikelin karhulla joihin hioin paljon testaamani vesikelin kuvion ja silti se oli heidän paras suksensa. Kisan jälkeen testasimme suksia ristiin ja virallinen tallipäällikkökin testasi ja hyväksi havaitsi ne, toki oma pakkaskelinparikin oli hyvä mutta pojilla todella oli hyvä kapula. Nythän on kyllä kosteus lumessa korkea kun lumi satoi sulaan märkään maahan. Alavetelissä Pauli oli hyvin toinen ja Onni kolmas. Minä rämmin ja Joona huilasi. Piirinmestaruus pitkillä matkoilla seuraavana päivänä kaikki olivat vaisuja. Nyt viikonloppuna Pauli ja Joona potivat flunssaa. Minä ja Onni hiihdimme Halsualla, siellä Onni oli hyvin kolmas ja minä yleisessä 4.s. Taas falkenin kaverit hiihtivät nillä vesikelin pareilla vaikka pakkasta 17 ja olivat tosi tyytyväisiä sukseen ja tietenkin olivat tulosluettelossa minun edellä, mutta tosi kivaa että kaverit ovat olleet tyytyväisiä suksiinsa. Eilen minä hiihdin vielä Kaustisella mutta lihaksisto oli ihan väsy Halsuan kovasta pakkaskelistä. Kaustislaiset olivat tehneet fiksusti ja ajatelleet hiihtäjiä kun lyhensivät matkoja ja jättivät pitkät laskut kisareitistä pois. Todella järkevästi ajateltu ja sai kiitosta hiihtäjiltä

11.1 2012
Joulukin meni ja vuosi vaihtui. Onneksi lunta on nyt tullut jotta hiihtäminenkin onnistuu taas hyvin. Maakuntaviestissä olin tällä kertaa Toholamin joukkueen huoltomiehenä kun tarvetta nyt oli, sillä kaikki kynnelle kykenevät olivat viestin järjestely tehtävissä. Poikien ja minun kalusto oli myös käytössä ja hyvin niistä kelpasi niille joille painot sopivat. Kiire oli kyllä koko päivän sillä  keli oli hankala pitotällin osalta. Edellisenä iltana kävin testaamassa eri tällejä ja löysinkin pari hyvää, joista toisesta tein keittämällä kaksi eri voidetta uudeksi toimivaksi purkiksi. Kisapäivänä kuitenkin keli hieman kylmeni ja jouduin uutta purkkia peittämään kylmemmällä purkilla jotta saimme toimivan tällin. Säätämistähän se oli mutta sain jotakuinkin sukset toimimaan paitsi parilla kakkosjoukkueen hiihtäjällä jouduin tälliä kylmettämääm jottei jäätyisi ja pito oli loppumatkasta huonontunut. Kaikilla muillakin joukkueilla oli ollut vaikeuksia joten hyvä kun selvittiin. Hankalan kelin purkkiin sain kyllä ideoita joten täytyy taas keitellä jossain välissä ja kehittää omaa osaamista lisää. Luistot onnistuivat hyvin ja luisteluosuuksille kelin hieman kylmetessä ja kuivatessa vaihdoin pulveria ja onnistuimme mielestäni todella hyvin. Joukkue säilytti A-sarja paikan joka oli tavoitteena ja eritoten aloittaja Timon suoritus oli ihailtava kun tiistaina oli vielä tiputuksessa vatsataudin takia, mutta taisteli todella hyvin vaikeassa tilanteessa. omat pojat olivat latupartiossa ja kuvasivat lähdön josta kilpailun TD ja "hiihtopäällikkö"soitteli jälkeenpäin ja kiitteli, joten kiva oli saada hyvää palautetta. Kisan jälkeen laskin joukkueen käyttöön antamani Karhut jotka seisoivat kuuluttajakopin seinällä, niitä yllättävästi oli 23 paria ja 4 hankalan kelin paria oli vielä hopeajoukkueen porukalla. sunnuntaina sitten rintattiin Pyhäjärvellä ja Onni voitti B-finaalin, Joona oli toinen omassa B-finaalissa ja Pauli johti B-finaalia kun lähdettiin viimeiseen nousuun niin mutkassa oli jotain kahinaa ja sauva meni poikki ja jäi viimeiseksi. Minä sitten hiihtelin yleistä sarjaa kun päivän olin kisoissa niin ajattelin että startti tekee hyvää. Nousut meni hätäilyksi eikä tekniikka pysynyt sellaisena että olisi mennyt eteenpäin ja johtunee kun on ollut huonot olosuhteet kunnoliseen hiihtoon, kuitenkin jäin vain puolimetriä  pronssista vielä kun Juho kompuroi ja menetti pelinsä. Harmittavan vähän meitä oli kun vain viisi miestä ja niistä minäkin vanhempi kuin laki sallii. Mielestäni sprinttiä pitäisi kaikkien harrastaa, sillä se parantaa monenlaisia ominaisuuksia myös normimatkalle. empä malta olla sanomatta että suksi oli todella hyvä, samalla parilla Lampin kakkosjoukkueen ankkuri hiihti mielestäni hyvin, joka takavuosina napsi kultamitalleja maastojuoksusta. Viikonloppuna hiihdetään Alavetelissä ja Reisjärvellä pm-pitkätmatkat ja sitä seuraavana sitten Kontiolahdelle AH:n SM-kisoihin, yhdet AH-kisat pojat pääsivät hiihtämään uutena vuotena joten katsotaan miten menee.