Oosintie 6
69700 Veteli

040 5473955
jari.makela(at)veteli.fi


Etusivu

Tietoa yrityksestä

Kuulumiset

Tuotteet

Kuvia

Ajo-ohjeet

Tarinat

                   

Tarinat

Toivon sydämmestäni että kukaan jonka nimeltä mainitsen näissä tarinoissa, ei suuttuisi minulle, sillä kyllähän nauru ja hyvät muistot ovat hienoja asioita. Yritän kaikista kirjoittaa kuitenkin positiivisesti ja toivon että olisi kunnia-asia päästä tähän blogiin. Kiitän kaikkia niitä joita mainitsen ja jotka jäävät mainitsematta, että olen saanut tutustua teihin, olenhan saanut hiihdon kautta todella ison ystävä joukon ja toivottavasti jutut tuovat sivuilleni kävijöitä.
Useissa jutuissani esiintyy hyvä ystäväni Haukan Prokurorov, joka lopetti hiihdon -90 luvun lopulla ja on keskittynyt työntekoon ja on pitäjänsä verottajan tuloslistalla kärkipaikalla.

                                                      Sinappia huuleen
Joskus -80 luvun lopulla olimme leirillä Saariselällä Muotkan majan yhdellä mökillä ja pitkän päivän pätteeksi porukalla olimme iltaruokailussa. Meidän porukassa oli A.Kalliokoski, H.Kivinen, O.Lakanen Proku ja minä. Pitkän päivän päätteeksi söimme paljon ja juttu meni siihen että pystyisikö joku syömään sinappipurkin sisällön? Proku oli valmis. Lupasimme 200markkaa porukalla  ja aikaa oli muistaakseni 20 minuuttia ja yksi vesilasi juotavana. Kerrottuamme keittäjälle asiasta hän luovutti meille sinappipurkin mielellään. Ilta tuli ja me Prokun ympärillä kun sinapin syönti alkoi. Alku lähti lupaavasti mutta hyvästä alusta  ja rahan toivosta huolimatta muutama sentti jäi syömättä. Me saimme kuitenkin niin hyvät naurut että maksoimme 50 markkaa kaverille. Muistan kun menimme nukkumaan, minä ja Proku yläpeteille. Proku voivotteli ja huokaili puoleen yöhön ja röyhtäili. Valehtelematta röyhtäilyt iskivät tulta pimeässä huoneesa kuin lohikäärmeen puhallukset. Me saimme niin makeat naurut että tuskin siihen pääsee monesti näillä laduilla. seuraavana päivänä hiihdimme Prokun kanssa 90km.
                                                         Kortinpeluuta
Eräällä reissulla olimme mös Muotkan majalla leirillä Kalliokoski, Proku ja minä. Samassa huoneessa oli myös hiihtosuunnistuksessa suomen huipulla pitkän uran tehnyt S.Mäkinen.  Mäkinen, Proku ja minä otimme yleensä päivisin tirsat, mutta Kalliokoskelle ei unet maistunut ja kovaäänisenä kovana puhujana veti juttua paljon koko ajan. Eräänä päivänä yritimme taas nukkua päiväunia ja Kalliokoski oli mennyt viereiseen huoneeseen pelaamaan korttia Haapajärven porukan kanssa. Siellä taisi olla Kinnusen veljekset, Lappalainen ja Pikkarainen. Kortinpeluu meni luonnollisesti välillä kovaääniseksi niin Mäkinen pyöriskeli sängyssä ja tokaisi.
"On se kumma paikka kun on tuo Kalliokoski huoneessa tai pois, niin ääni vain kovenee ja juttua tulee." Huvittavinta että poikani Pauli on ollut ensimmäistä vuotta piirin leireillä, niin samalla leirillä on ollut myös Kalliokoski juniori joka myös kunnostautuu kortin peluussa. Sitä en tiedä onko pojassa polvi parantunut kortin peluussa, toivottavasti ainakin hiihdossa tulevina vuosina.

Yksi lumileirireissu -80 luvun lopulta on jäänyt hyvin mieleen.
Olimme Kuiden kanssa menossa leireilemään Saariselälle ja ajelimme minun Volvolla kohti lappia kun ennen Torniota vaihdoimme kuskia ja Kuide juuri ajokortin saaneena hyppäsi puikkoihin. Minä veivasin selkänojan ja aloitin tirsottelun.  Yhtäkkiä heräsin ja nostin päätä ja kysyin missä ollaan johon Kuide sanoi: "Tairettiin vahingossa vaihtaa maata". Niimpä huomasin että kyllä tosiaan oltiin vahingossa ajettu väärälle reitille ja olimme Ruotsissa. Eipä siinä muuta kun käytiin halpaa suklaata ostamassa ja jatkoimme matkaa, tosin minä tirsottelin toinen silmä auki.
Saariseläällä meidän mökissä oli majoittuneena pari yötä meille tuntematon kalevan kiertäjä Hämeenlinnasta. Kaveri oli vanhempi mies ja oli tyytyväinen kun kämppikseksi tuli entisen huippuhiihtäjän poika. Eräänä yönä tämä kaveri nykki meitä ylös ja kehoitti lähtemään ulos katsomaan revontulia jotka olivat ainutlaatuiset. Minä kyllä käänsin kylkeä ja jatkoin latujen taistoista näkyviä unien katselua, mutta kaveri oli niin sitkeä että sai Kuiden houkuteltua ulos. Siellä ne aikansa olivat katselleet sitten niitä revontulia.
Viikko siinä könyttiin latuja ja sitten lähdimme kohti Vuokattia jossa Kuidella alkoi nuorten lupausten leiri ja muuan Mika lähti myös meidän Volvon kyytiin. Muistan että Piirainen oli poikien ryhmän vetäjänä, ja kerran minuakin kuvasi oikein videolle kun satuin olemaan yhteislenkillä. Taisi Piirainen näyttää minun tekniikkaa virheitten esimerkkinä. Tämä muuan Mika ruukasi muuten sanoa iltaisin yleensä että,"päivän lenkit on turhaa jos pohkeet ei ole kipeät."
No eipä herraa pahemmin näkynyt kun ladulle menimme, oli se vauhti jo silloin eriluokkaa kuin muilla.
Viimein muutaman päivän hiihdon jälkeen lumet suli ja lähdimme kotiin. Kajaanin jälkeen 142:n  jakoremmi pamahti poikki, eikä auttanut kuin tilata korjaaja tienvarteen. Siinä sitä kyyhötettiin kylmässä autossa kun remonttimies hoiti hommnasa. Eipä tullut silloin mieleen että takapenkillä oli tuleva arvokisojen mitallirohmu. Remontti tuli lopulta valmiiksi ja maksoikin kohtuullisesti, mutta onneksi pääsimme viimein kotiin.

Kahdeksan kymmentäluvun lopulla olimme Prokun kanssa n. parin viikon reissulla Saariselällä ja Proku tavoilleen uskollisena tuli leirille harjoittelemattomana. Kesällähän hän ei todellakaan tehnyt muuta kuin maatalon töitä, ja lumilta yleensä alkoi kova rääkki ja viimeistään keväällä
kulki jo kovaa. Totta se on, parhaana keväänä -80 luvun puolivälissä hänelle ei kevät kisoissa pärjännyt kuin itse Ristanen jolle Proku jossain keskisuomessa vain hävisi.  Minä olin kesän jäljiltä syksyllä ollut hyvässä juoksukunnossa ja kun tiesin Prokun kovaksi harjoittelijaksi kunhan vain alkaa, niin päätin sitten itsekkin ottaa kilometrejä ensimmäisellä yhteisellä leirillä. Juttuja kyllä olin kuullut että aamulenkin ja ruokailun  jälkeen Proku saattoin monot jalassa tirsat ottaa mutta sitten taas mentiin. No mehän sitten hiihdettiin 70- 95:n kilometrin päiviä ja kovalla
vauhdilla. Yleensä ohittelimme mm. Haapajärven porukoita ym. joita oli samassa leiripaikassa, vielä viimeisenä päivänä Kalliokoski ja Kivinen vedätti kympin kisavauhtia josta Proku tipahti ja minä pysyin, mutta kyllä kotona huomasi että yli oli menty. Koko talvi oli kuin hidastetusta filmistä ja vasta viimeisessä kisassa Soinissa kulki jossa oli sen aikaset C-ranking kisat. Pääsimme lähtemään Prokun kanssa peräkkäin ja otin hänet jo alkumatkasta kiinni. Yhdessä sitten ohittelimme muutamia ja mm. Haapajärven Kinnusen jota kovempaa oli leirilläkin vauhti ollut mutta koko talven hävisimme hänelle minuutti tolkulla. Minä olin muistaakseni 6.s ja Proku 7.s edellä olijoista en muista muita kuin Kuhnon ja avoimen luokan Voitti Hietamäki jolla oli sama aika kuin minulla, koskaan sen jälkeen en ole kyllä hänen vauhtiaan päässyt. Silloin oli muuten tosi monimutkainen ranking järjestelmä jossa oli A,B ja C sarja. Harmi että kisat loppuivat kun vauhti viimein meillä löytyi, mutta tulipa siitä opittua että pitkästi ja kovaa on hyvä konsti päästä ylikuntoon.

                                                Saariselällä sattunutta
Seuraava tarina tuleee taas Saariselältä.
Eräällä leirillä Muotkan majalla oli myös Yliviekan Vähäkangas ja Eskola. Minä koiruuksillani rupesin ruokailuiden yhteydessä härnäämään Eskolaa Joulukuun Himangan kisoista joissa hän edellisenä vuonna oli tainut voittaa B-sarjan, ja jossa oli perinteisesti 2 hakkapeliittaa voittajalle palkintona. Eskola oli edellisenä vuonna muutenkin hiihtänyt hyvin ja voitti mm.50km:n piirinmestaruuden käyttämällä Ceraa jota meillä muilla  ei ollut, ainakin niin päättelimme hänen liukkaista suksistaa. Cerahan oli vasta silloin tulollaan eikä me muut hölmöt uskottu niin kalliin voiteen olevan hintansa väärti. Minähän koiranleukana härnäsin Eskolaa että  "nyt et vie renkaita Himangalta, vaan ne lähtee Veteliin". Sehän oli sellaista mukavaa nokkapokkaa koko leirin ajan leikillään.
Kun tuli sitten viimein Himangan kisat ja kilpailu käyty, totesimme yhdessä voiton menneen Ylivieskaan. Tosin palkintojen jaossa Nikulan veljekset naureskelivat partoihinsa tietäen meidän jo jakanneen palkintoja ennen kisoja. Toinen veljeksistä oli tullut B-sarjaan ja vei voiton, me olimme Eskolan kanssa muistaaksen sijoila 4-6.
Yhdessä siinä sitten onnittelimme voittajaa ja naureskelimme porukalla, ettei kannata jaella palkintoja ennen kuin kisat on hiihdetty, eikä kyllä ole tullut uhoiltua sen jälkeen niin kovasti.

                                                Reimaan vuonna -90
Lähes -90 luvun edustin hiihdossa Ykspihlajan Reimaa jossa oli sinne siirtyessäni paljon saman tasoisia mieshiihtäjiä. VetU:ssa  oli tullut pula-ajan lama yleisen sarjan hiihtäjien keskuuteen eikä lisäkseni ollut muita kuin Kuide ja hän leireili silloin maajoukkueen mukana. Kun seurassamme ei ollut sitten ketään leirikaveria eikä muutenkaan seura satsanut leirityksiin ekä muuhunkaan, niin Reiman pojat tahtoivat minua seuraansa ja siloin hieman vaisun motivaation kannalta kannatti vaihtaa sinne. Reimassa vaikutti mielestäni kovimpiin urheilumiehiin kuuluva Leo Saario. Leo oli hyvä hommaamaan tukea hiihtäjille ja hieroi tarvittaessa meitä hiihtäjiä leireillä kuin myös kotona. Leohan  on todella hyvä hieromaan jolla on käynyt mm. NHL pelaajia ja jotka ovat kustantaneet Leon rapakon taaksekkin hieromaan. Raipe Helminenhän on kirjassaan ja TV haastatelussaan kertonut Leon pelastaneen hänen uransa.
Kerran minäkin menin Leolle ottamaan ruuvimeisselin muovipäätä  jumitilaani kun Raipe oli vielä pukilla. Rauhallinen ja mukava mies se  Raipe oli.  Leohan hieroi usein kaiken mailman vaivaset sekä nilikuttajat juoksukuntoon, ja käytti taitavasti syvempin jumitiloihin ruuvimeisselin päätä.
Onhan Leo itseopitulla hoidollaan ollut joskus väittelemässä issiaksesta ja muista vaivoista oikein TV:ssäkin. Reiman vuodet olivat mukavia. Niitä vuosia ja kavereita muistelen lämmöllä hyvistä kisa- ja leirireissuista, joissa oli usein huumoria mukana. Ensimmäisenä kesänä kävimme Norjan Strynissä hiihtämässä viikon verran josta urani Reimassa alkoi.

                                            Inariin kisoihin
Reimalla oli tuohon aikaan seurassa käytössä Ford Transit pikkubussi, jolla teimme pitempiä kisamatkoja ja leirireissuja. Joskus -90 luvun alussa lähdimme sitten Inariin TUL:n mestaruuskisoihin ja meitä oli oikein kaksi viestiporukallista mukana. Mukanamme oli tietysti seuramme sielu Leo.
Menomatkalla kun lähestyimme määränpäätä meinasi Transiti hyytyä lapin suurin nousuihin. Muistan kun yhdessä pitkässä nousussa Wikberin Christeri joutu lyömään jo ykköselle ja talla oli mennä pohjasta läpi kun me muut jännitimme päästäänkö mäki ylös. Leokin jo aukaisi etuoven ja oli jo toinen jalka ulkona mennäkseen lykäämään autoa, mutta Transit pääsi kuin pääsikin viime voimillaan mäen päälle. Viimein kun pääsimme Inariin niin meidän majapaikat oli leirintäalueen kesäasuttavia mökkejä, tosin eipä siihen aikaan tainut olla Inarissa pahemmin hotelleja tarjollakaan kun TUL:n parhaitakin hiihtäjiä oli näissä samoissa leikkimökeissä.
Yrittihän leirintäalueen johtaja tuoda lisäpattereita mökkeihin kun pakkasta yöksi tuli lähes 30 astetta. Minäkin nukuin kaikki päällysvaatteet päällä ja vielä pipo korvilla. Aamulla kun heräsin niin pipo oli jäätynyt leikkimökin nurkkaan kiinni, ja saimme siitä hyvät naurut. Niska tosin oli jumissa ja jäykkä jota Leo joutu sitten hieromaan kilpailukuntoon. Ensimmäisenä päivänä oli pertsan 15 km jonka huonona pertsan hiihtäjänä passasin, seuraavana päivänä oli viestit jotka meni  meiltä ihan hyvin. hiihdin meidän ykkösporukassa enkä muista sijoitusta, kuitenkin jäimme selvästi parhaille joukkueille, joita oli ainakin Yritys, Rekola, Huima, Teräs Jyry. Muistikuva on jäänyt että hävisin omalla osuuudella Rekolan Hannu Manniselle vähän alle minuutin joka oli siihen aikaan kova kaveri, sain Jyryn hiihtäjältä hyvän peesin koko matkan ajan.. Maastohan oli todella kova meille Kokkolan tasamailta tulleille, vitosen lenkillä alusta puoleen matkaan oli melkein nousua koko ajan. Viestin jälkeen koko porukalla totesimme että viimisen päivän viidellekympile meidän on turha lähteä keskeyttämään. Pitkän urputtamisen jälkeen viimein Leo lähti viemään meitä tasamaan tallaajia kotio ja pakkasimme ilomielin tavarat leikkimökeistä Transitiin. Lähtiessä Leo oli lämmittänyt meille hernekeitot jossain yhteiskeittiössä siellä leirintäalueella, ja siitä hän sai kärsiä alkumatkasta. Rupesihan se tuollaisella porukalla kisan jälkeen suolistokaasut leviähän, niin välillä ilima oli semmoista että olisi puukolla pitännyt  halakoa. Leo oli ratissa ja ajoi kilometri tolokulla ikkuna auki ja välillä klyyvari ulkona. Meillehän nauru tietysti maistoi vaikka autossa oli välillä kylmä ko Pokelassa jouluna kun veto kävi. Kaiken kaikkiaan hupanen reissu vaikka viiskymppinen jäi hiihtämättä. Kilpailuvietti eikä muutkaan vietit olleet Inarissa loppuneet, vaan tullessa jäin tulevan vaimoni luokse Kalajoelle jossa sitten sunnuntaina  hiihdin jälki ilmoittautuneena Jussi Kurikkalan kisoissa.

                                                            Nove Mestoon
Vuonna -91 pääsimme hienolle kilpailumatkalle Nove Mestoon, jossa oli Reiman ystävyys seura ja josta oli ollut -80 luvulla hiihtäjiä vieraina Reiman kovatasoissa kisoissa. Meltä oli matkassa hiihtäjinä Wikberg, Kohtaniemi ja minä sekä huolto/toppamiehinä Leo ja Armas. Matkasimme Helsinkiin Transitilla, josta seurueeseemme liittyi Tul:n joukkue Kuorelahti, Tarvainen, Kärki, Viherkoski, Hietala ja Hakala nykyään Nyman ampumahiihdon puoleen siirtynyt. Tul:n toppatakkimiehinä oli Repo ja Teki. Reissuhan lähti kivasti käyntiin Prahan lentokentällä katsoimme respan matkatelevisiosta Roligin mitallihiihdon josta jatkoimme matkaa linja-autolla kohti Nove mestoa Prahan läpi joka ei tuntunut loppuvan ollenkaan. Majoituimme kisakeskuksesen vieressä olevaan korkeaan hotelliin joka näkyy aina MM-cupin ja Tourin lähetyksissäkin. Maastohan oli hyvää ja kelit märkää vesikeliä joten kisasta tuli raskas. Taso oli kova koska kaikki Tsekkoslovakian parhaat kilpailivat oli siellä paitsi arvokisoissa olevat.
Ensimmäisenä päivänä oli viestit kolmihenkisin joukkuein, sijoituksia en muista muuta kuin Hanski tuli aloituksessa kärjessä vaihtoon ja Tul:n naisten joukkue taisi olla kärkikahinoissa. Toisen päivän henkilökohtaisilla matkoilla suomalaisista paras oli Tarvainen muistaakseni 15-20 sijoituksella ja sitten Kuorelahti hiukan alle 40 ja meistä paras oli Kohtaniemi hiukan Kuorelahdelle hävinneenä. Itse olin hiukan päälle 50 ja hiihtäjiä n 90-100. Taso oli kova kun ajattelee että samana keväänä Timppa oli 50 kilometrillä muistaaksen 5-6 paikkeilla ja Hanski hiihteli 20-30 paikkeille SM-kisoissa. siihen aikaan. Yhtenä iltana meille suomalaisille oli järjestetty paikalliseen baariin illanvietto ja ruokailu. Ravintola oli sellainen tavallinen kylän baari jossa oli takahuone jonkillainen kabinetti jossa oli järjestetty meille hyvät pöperöt. Ruokailimme hyvin ja pidimme kohteliaisuuspuheet. Matkalaisemme Armas oli jäänyt varsinaileen baariin eli ei tullut takahuoneeseen ruokailemaan vaan jäi seurustelemaan kylän miesten kanssa. Lähtiessämme kapinetista pois ja tullessamme varsinaiseen baariin näky oli melkoisen hilpeä. Armas istui isossa  pöydässä paljon seteleitä esillä pitkin pöytää ja koko baarin porukka taputteli Armasta olalle. Armas oli vaihtanut suomen markoilla Tsekin valuuttaa jota sai monin verroin markkaan nähden, joten kaveri oli muutamalla kymmenellä markalla tarjoillut monta kierrosta kylän miehille. Olalle taputtelijoita sekä kavereita olikin sitten paljon ja kaveri tunsi varmasti ihtensä kuninkaaksi siinä tilanteessa. Viimeisen päivän kisoissa Armas oli Nove Meston huipulla antamassa meille väliaikoja ja viimeisellä kierroksella huutelut oli loppunut jota ihmettelimme kisojen loputtua, vielä kun kaveria ei kuulunut maalialueelle. Vihdoinhan näimme epävarman hiihtäjän laskevan kohti maalialuetta ja totesimme kylänmiesten tarjonneen kansalaisluottamusta vastavuoroisesti Armaan baarikierroksesta joten reilua porukkaa paikalliset olivat kaiken kaikkiaan. Liiton mies Teki oli myös mielenkiintoinen seurattava jolle huvikseni heitin muutaman kerran kerjuuta, kun hän oli iloisella päällä. Nimittäin edellisellä viikolla olin Teerijärven puistohiihdoista saanut rahapalkinnon, jotka siihen aikaan olivat tunnetut kisat, muistaakseni olin B-sarjassa viides josta sain 250 markkaa. Raha meni liiton tilille nostettavaksi kuitteja vastaan. Heittelin Tekille että laita rahat tuplana minulle ja ihme ja kumma rahat tulivat tuplana seuraavalla viikolla. sillä kaveri hoiteli silloin liiton rahoja. Tapauksesta on jo kohta parikymmentä vuotta joten, eiköhän tämän tohdi kertoa ja taisi Teki tykätä minun turinoista muutenkin.
Viimeisen yön nukuimme Prahan Olympia hotellissa ja Helsingistä tulimme keskipohjanmaalle taas tutulla Transitillamme, mukava reissu joka jäi hyvin mieleen ja varsinkin Hanskista ja Timosta tuli hyviä tuttavia lukuisten muiden urheilututtavieni joukkoon.

Joskus takavuosina on tullu muutamaa kaveria vedätettyä ääntä muuttamalla, kun tuota imitointiakin on tullut harrastettua. Niistä voisi muutaman kertoa ja ensimmäinen tässä.
Viime vuonna KP:N piiri teki hiihtohistoriasta kirjan joten terveisiä vain Reijolle ja Tuomolle että meikäläinen suunnitteli kirjaa jo kymmenen vuotta sitten.
Tuolla -90 luvun loppupuolella Kuide oli silloisen suksihuoltajansa Alatalon kanssa Pääsiäiskiertueella Lapissa kilpailemassa ja sieltä poistullessan soittelivat minulle ja hiukan narrasivat meikäläistä, mutta puhelun lopuksi oikaisivat jutun ja nauroivat räkäisesti päälle. Sen verran minua poikien jutut huvittivat, että ajattelin jossain vaiheessa kuitata takaisin.
Tapauksesta meni pari kuukautta kun otin puhelun Alatalolle ja muutin ääntäni ja esittelin itseni -Korhonen Gummeruksen  kirjapainosta päivää.
-Olemme tekemässä kirjaa KP:n hiihtohistoriasta ja haastattelin tuossa juuri Torvea, Vähäkangasta, Kivistä ja Puoliväliä , niin päätettiin haastatella sinuakin pitkästä komeasta urasta.
-Tuohan hienoa ja kunnia-asia . Tokaisi Alatalo.
Aluksi kyselin ihan järkeviä asioita kuten, mikä on paras kisamuisto, paras maakuntaviesti ja PM-mitalien määrä ym. Pikku hilijaa vein kysymyksiä turhemille asioille ja lopuksi kysyin.
-Miten sitä jaksoi kisaa edeltävänä yönä emäntää viihdyttää ja miten se vaikutti kisasuoritukseen, ja tykkäsikö emäntä jne.
Siinä vaiheessa minulta meni pokka ja nauru pääsi, toisessa päässä tuli mykistävä hiljaisuus ja jouduin kysymään. -Ollaanko siellä vielä?
Kyllähän se puhelu ihan hyvässä hengessä lopetettiin mutta vedätys meni ihan täydestä ja kirja kyllä jäi tekemättä, mutta onneksi se piirin toimesta toteutettiin.

                                                        Seppo Kääriäinen
Seuraava vedätys kuuluu ehdottomasti top kolmoseen jonka tein Puolivälille vuosia sitten ja joka
on Hämeenlinnan Betsetin  tehtaanjohtajana. Soittelin Seppo Kääriäisen äänellä tehtaalle ja kävimme seuraavan keskustelun.
- Täällä puhuu puolustusministeri Seppo Kääriäinen päivää.
- Päivää, täällä tehtaanjohtaja Puoliväli.
-Puolustusvoimilla on tänään Parolassa kalustoesittely tärkeimmille ministereille ja me tarvittaisiin sinne betonielementti jota voisimme ampua ja näyttää pansarivaunujen tykien tehoja.
-Nyt meillä ei taida olla yhtään valmiita elementtejä tehtaalla tähän hätään.
-Eikö löytysis minkäänlaista palaa seinäelementtiä ja paksua jota vois tykillä jyssäytellä.
- Niin mutta joo kyllä meillä tuolla pihan perällä ois yksi hiukan viallinen seinäelementti kävisköhän se?
-Ei muuta kuin mahollisimman pian se tänne Parolaan ennenkö ministerit ja valtuuskunta lähtee kohti Helsinkiä.
-Pitäiskö saada se heti sinne?
-Mahollisimman pian!
- Meillä on pikku ongelma kun kaikki nosturilla varustetut autot on iltapäivään asti liikenteessä,
eikä saada elementtiä siellä auton kyytiltä pois. Toki täällä saadaan se nostettua kyytille. Oisko teillä siellä mitään kauhakuormaajaa tai nosturia millä sais sen pois auton kyytiltä?
- Ei täällä ole sellaisia vehkeitä, mutta tuokaa vain tänne, ammutaan se elementti suoraan auton kyytille.
-No eiköhän se ole vähän liian ronskillaista puuhaa?
-Tänne vain se seinä, meidän pojat on hyviä osuhun tykilöillä!
Silloin minulta meni pokka ja sanoin:
- Mäkelä täällä terve.
Oli vähän aikaa hiljaista ja viimein Puoliväli repesi nauruun ja sanoi vielä kuittauksen tulevan joskus. Tulihan se sitten muutaman kuukauden päästä kun minulle soitettiin Poliisista ja sanoivat minun ajanneen ylinopeutta Kaustisen välillä ja menin kyllä retkuun mutta tulihan sieltä sitten puhelimen päästä nauru joka osoittautui Puoliväliksi, ja totesi kuitin tulleen nyt.

                                                    Lannotusta ja muuta jäynää
Nämä vedätykset kuuluvat -90 luvulle. Lakanen oli eräänä kesänä Metsähallituksella töissä ja organisoi Saarijärven alueelle lentolannotuksia ja ystävämme Kalliokoski oli saanut ongittua kaveriltaan tiedot vaihvihkaa lannoituskohteista mihin lannoituksia oli tehty ja jopa tarkasti alueen karttamerkitkin. Minä sain tehtäväksi hieman pilailla, joten soitin.
-Täällä puhuu maa- ja metsätalousministeriöstä Yli-Pelkonen.
-Mikä niissä lentolannoituksissa maksaa kun ne ovat menneet mihin sattuu?
-Miten niin?
-Viime viikon lannotukset oli mennyt yhden maatilan maille ja sen vieressä olevaan lampeen ja kuulemma Lanneveteenkin on tiputettu tavaraa. Sieltä on tullut tosi paljon valituksia. Tämä on vakava asia.
Tässä vaiheessa Lakanen oli ajannut autonsa jyväskylätien viereen parkkiin naama punaisena vaimon kuvaelman mukaan.
-Ei pidä paikkaansa!
-Kyllä meillä on varmaa tietoa, ihmiset siellä käyvät kuumina. Oletteko te koskaan suunnistannut ja osaatteko te hyvä mies lukea selvää karttaa?
-Kyllä hommat tehty ohjetten mukan.
-Kyllä tämä nyt selvitetään perinjuurin, täältä on lähdössä ministeriöstä porukkaa välittömästi yksityiskoneella sinne Saarijärvelle ja itse ministerikin on mukanan.
-Antaa tulla vain koko komitean.
-Teidän on syytä lähteä välittömästi työpaikallenne.
Siinä vaiheessa minulta meni pokka ja sanoin.
-Täällä Mäkelä terve.
Lopulta kaikki oli hyvin ja kaveri pääsi jatkamaan autolla matkaansa joka oli kuuman tilanteen johdosta tien varteen parkeerattu.

                                                                 Toples tarjoilija
Tulihan se sitten aika että piti Kalliokoskelle maksaa potut pottuina, ainakin Lakasilta tuli hiukan sellaisia toivomuksia. Eräänä kesäisenä päivänä Lakasen porukka olikin meillä ja ja minä päätin jotain keksiä. Kalliokoski oli sorkkahommissa juuri asiakkaan tykönä kun soitin ja hänellä on myös mallinukkeja valmistava yritys johon yhdistin vedätykseni ja siihen aikaan Perholainen Arsi Harju oli maamme huippu kuulantyöntäjä ja oli maajoukkueessa Kemiläisen Mika Halvarin kanssa.
-Täällä puhuu Kemistä Arvi Arnold Sipilä
-Täällä Kalliokoski. Miten voin auttaa?
-Eikös sinulla ole niitä mallinukkeja kun sain vihjeeni ystävältäni Mika Halvarilta joka puolestaan oli kuullut teidän firmasta Arsi Harjulta joissain maajoukkueleirilllä.
-Joo kyllä meiltä saa mallinukkeja, mutta nyt on hiukan kiireitä joten ihan heti voi olla vaikeaa.
-No rahasta se ei ole kiiinni. Meillä avataan Kemin keskustaan uusi moderni pubi kahden viikon päästä ja pitäisi saada avajaisiin vähän rekvisiittaa. Korostan ettei rahasta ole tässä vaiheessa kiinni.
-No kyllähän sitä tieten vois yrittää keretä tehdä, eiköhän se järjesty
Tässä vaiheessa Kalliokoski vaikutti hyvinkin keskitttyneeltä ja innostuneelta.
- Mulla olisi pieni toivomus sen nuken suhteen.
-Ok, yritetään täyttää toivomukset. Mitä ne on?
-No, meillä aloittaa semmoinen punapäinen nuori nainen toplestarjoilijana ja minä haluaisin kuten toinen yhtiökumppanini ulko-oven eteen punapäisen nuken ja naulakkojen eteen toisen samallaisen.
-Kyllä se pitäisi onnistua
-Me haluttaisiin se laittaa esille ilman vaatteita ja kaikki karvotukset pitäisi olla punaisena, ja pitäisi olla vielä semmoinen ns. povekasmalli. Onnistuuko teiltä tämmöinen kun ainakin se Arsi oli kehunnut teitä sille mun kaverile Mika Halvarille, niin ja muuten se Mika on lupautunut aina välistä portsariksi, miten urheilultaan  kerkeää. Ei ainakaan kukaan puliveivari varasta nukkeja kun Mika on paikalla, on se sen verran iso mies.
-Eiköhän me saada teidän toivomukset toteutettua.
-Niin ja kurvia saa olla kovasti ja korostan, rahasta se ei ole kinni, me voitais tulla viikonloppuna katsomaan teille niitä tuotteita.
Tässä vaiheessa Lakaset nauroivat nurkan takana ja minultakin rupesi menmään pokka.
-Kuule Mäkelä se täällä vain on. Jatka ihan rauhassa töitäsi, valitettavasti ylimääräistä työtä ei tullut, mutta loppuujenlopuksi sinullahan oli aika kiire ettei tässä nyt mitenkään käynyt.
-#%&??(&! no terve.

                                                            Olokselle
Tämä tapahtui muistaakseni vuonna -96 tai -97 kun asuimme Eeva-Liisan kanssa Vetelin keskustassa rivitalossa keskellä kylää, ja olimme Perholaisen moottoriturvan ja kuten hän itse sanoo "se parempi Taipaleen" kanssa lähdössä Oloksele leirille.
Taipaleen kaveri toi hänet pihaamme aamulla klo 5.30 kuten olimme sopinneet.
Pihaan saapuessaan Taipale tööttäsi äänitorvea niin kauan kun tulin ulos, eli jonkin aikaa.
Tietenkin minä olin vihainen kun varmasti koko keskusta heräsi kun parempi Taipale tuli Vetelin raitille. Minä laitoin kamat autoon kun minun autolla menimme ja purin hamasta, mutta päätin kyllä kaverille palautteen jotenkin antaa jossain muodossa. Ei mennytkään kovin kauaa kun kun sain heittää vastapallon takaisin, nimittäin kaverilla rupesi tulemaan Sievissä kusihätä. Tietenkin minä ratin takana lisäsin vain kaasua. Koko ajan enempi kaverilla rupesi hätä vaivaamaan ja Oulun kohdalla vaatimukset rupesi olemaan kova äänisiä, johon minä.
-Kyllä sinä kestät vielä kuin mies, taisivat herätä koko Vetelin keskusta aamulla, joten kestä ko mies.
Tornion kohdalla kaverilla rupesi olemaan jo kupla ohtassa ja rupesi jo kyselemään tyhjiä urheilujuomapulloja. Ylitornion kohdalla kaveri rupesi jo kieriskelemään etupenkillä siihen malliin kuin nainen synnytyslaitoksella ensisynnytyksessä joten pakottavan omankin tarpeen takia pysäytin autoni Ylitornion ja Pellon välillä. Tarve oli näköjään suuri kun tauko venyi normaalia pidemmäksi. Kaveri kun nousi autoon tuumasi vain "oletpa vain kova päinen" ja nauroi.

                                                        Kinnulassa kansallisissa
Olimme samaisen kaverin kanssa Kinnulan kinkkukisoissa ja kisojen jälkeen porukka oli ahtautunut paloasemalle palkintojen jakoon ja alkoi naisten sarjan  palkintojen jako kun voittaja Milla Jauho kuulutettiin eteen. Näin kun Taipale rupesi avaamaan suutaan ja ymmärsin vaihvihkaa siirtyä vierestä kaueammaksi, kun kova ääninen lause kajahti paloasemalla.
-Meillä olisi kyllä käyttöä Perhossa tuon näköselle mutakin ko hiihtämistä.
Onneksi kerkesin hiukan siirtyä, jotten ihan mennyt samasta porukasta, mutta kyllähän lause muutaman sai hörähtelemään.