Oosintie 6
69700 Veteli

040 5473955
jari.makela(at)veteli.fi



                   

Kuulumiset



24.12 -09
Oikein valtavan hyvää joulua kaikille sivuillani vieraileville ja kaikille yhteistyökumppaneille.
Viimeinkin kiireet helpotti ja sain lähes kaikki ennakkotilaukset toimitettua ennen jouluaattoa.
Hiihtämässä kävimme viime sunnuntaina Himangalla ja ihan hyvin meni ja varsinkin itsellä oli todella liukas suksi joka oli lähes tuore Karhu, voitelutkin osuivat nappiin. Testeissä uudet Karhut ovat lyönneet vanhoja tykkiparejani ja muita merkkejäni.
Positiivista oli että edellisenä päivänä annoin kahdelle asiakkaalle uusia Karhuja ja molemmat hiihtivät heti uusilla kilpaa kun olivat parempia kuin vanhat kapulat. Hioin niihin edellisenä päivänä oman 7 kuvion omalla systeemilläni ja tyytyväisiä olivat. Hiihdettävyys uusissa Karhuissa on myös saanut kiitosta. Perinteiset kinkunsulatuskisat ovat tapanina taas ohjelmassa. Joona on ollut flunssassa viime päivät eikä pysty kisailemaan ja Paulikin meinaa tulla sairaaksi joten katsotaan miten käy. Meillä on yleensä viime vuosina ollut aina jouluna flunssa ja kisat jääneet käymättä. Taas vanhat perinteet näyttävät käyvän toteen, tosin itse olen vielä terve.
Kaustisella kisaladut ovat hyvässä kunnossa joten hyvät kisat pitäisi tulla. Suksitestejä olen kerennyt jonkin verran tehdä ja nyt kun ennakkotilaukset ona saatu päiväjärjestykseen niin voidetesteihin on taas paremmin aikaa ja onhan viime kisoissa alle sattunut  onnistunut voitelu.
  
6.11 -09
Onneksi taas hieman pakasti , ja monessa paikassa ovat tykit puhunneet. Kaustisella oli eilen saatu ihan hyvä lenkki baanaa ja ainakin Alavetelissä, Piispalassa ja Lehtimäellä  on hiihtomahdollisuus. Kävimmekin Lehtimäellä Paulin kanssa kilpailemassa tänään ja ihan kivasti meni. Pauli oli neljäs 17.s. kärjestä ja minä hiihdin nuorten sarjassa pojat 35 sijoituksena kolmas.  Kärkeen kyllä tuli 2,06 mutta voittaja Kuhno olisi ollut yleisessäkin neljäs vain 14 sekkaa Kalliokoskelle olisi tullut häviötä. Vaikealtahan se molemmista tuntui vielä ja ainakin itsellä loppumatka oli vaikea, mutta niinhän se varmaan suurimmalla osalla kilpailijoista vielä on.
Rata oli Lehtimäellä saatu ihan hyväksi ja oli yllättävän raskas hiihtää kun palautusta ei juurikaan ollut. Viime viikolla K-P uutisoi Kalajoen suurhalli hankeesta johon tulee 1,5 km:n hiihtoreittikin, joka on  hyvä hanke alueemme hiihtoväelle, ja meillähän on hyvä leiripaikka siellä kun mummola on siellä. Veteli saa suosiolla unohtaa hiihtoputken kun Kalajoki löi hankkeen pöytään. Toisaalta hanke taisi kariutua jo kun Outokumpu ilmoitti tehtaan lopettamisesta, joka on sanoin kuuvamaton menetys Vetelin kunnalle.  Lopettamispäätöksen tultua julki niin samana aamuna eräs valtuutettu vielä sanoi että hanke on vireillä mutta myöhemmin olimme yhtämieltä ettei taida olla kunnalla  nyt isoihin investointeihin rahoja. Itsekkin aikanaan  siellä töissä olleena kuulin eräänkin kadehtijan sanovan "millä ihmeen perusteella siellä maksetaan hyvää palkkaa", palkkatasohan oli Outokummun yleistä linjaa. Tehtaan menetys on Vetelille erittäin suuri ja kyllä se minulle vanhalle kumpulaisellekin oli tyrmistyttävä uutinen ja olen hyvin pahoillani siitä. Kunnan verotulot tippuvat rutkasti, verot nousevat, kunnan investoinnit vähenevät joten se vaikuttaa meihin jokaiseen veteliläiseen.  Tässäkin tapauksessa vanha sanonta "kateus vie kalatkin vedestä" pitää näihin kadehtijoihin paikkansa. Yleenssäkkään en voi kateutta ymmärtää, vaan paljon parempi on keskittää energiansa vaikka siihen, että tekee omat asiat mahdollisimman hyvin ja on tyytyväinen omaan elämäänsä, koska toisen elämää ei voi elää, eikä toisen omaisuudella pörrätä. Toisaalta Jorma Ollilan sanat kateudesta ovat että "ojan pohjalla kulkevaa ei kukaan kadehdi", joten kateuskin on ansaittava ja on eräänlainen kehuminen menestyvälle, mutta kuluu samaan tautikategoriaan kuin mustasukkaisuus, eikä niihin burana tehoa. 
1.12 -09
 
        Rukan kisatkin sitten nähtiin ja yleisöäkin oli todella hyvin paikalla. Pauli ja Joonakin olivat tyytyväisiä reissuun ja olihan se nuorille pojille hienoa hiihdellä Rukan ympärysreitillä kun huippuja oli samoilla laduilla. Lunta muuten oli hyvin ja torstaina sekä perjantaina kerkesimme käydä kaksi kertaa päivässä ladulla. Kisatapahtumathan sitten olivat jännittäviä molempina päivinä, launtaina sitten huusimme äänemme käheäksi kun Kalle taisteli tiensä finaaliin,joten hieno suoritus jälleen Kallelta. Hyvän päivän tullessa Kalle voi vaikka voittaa ja toivotaan sitä hyvää päivää olympialaisiin. Lassen kaatuminen harmitti ja samassa kohdassa Samikin menetti pelinsä.  Lassella muuten on potentiaalia koviin tuloksiin ja uskon että saamme jatkossa paljon iloa hänen suorituksistaan. Aikku oli naisista todella hyvä ja piti naisten menestystä pystyssä.
Sunnuntain kisa oli myös mielenkiintoista seurattavaa ja Aikkuhan otti hienon voiton. Muuten suomen naisilta odotettiin ehkä laajempaa  menestystä mutta Ritu hiihti todella hyvän pertsan kisan, Virpillä oli pito-ongelmia. Miehissä myös suksi ei ollut ainakaan kisojen parhaimmistoa ja Ville taisteli hyvin ja näytti olevan selvästi tulossa. Martti hiihti myös todella hyvän normimatkan kisan ja samoin Simula ollen lopulta suomen kolmanneksi paras hiihtäjä. Näimme muuten aivan vierestä melkoisen episodin kun Sveitsin huoltomies käveli ladun yli ja  Hjelmeseth laski kovalla vauhdilla päälle. Tämä tapahtui kun tunnelista noustaan mäkeä ylös ja vierestä lasketaan alas. Hjelme kyllä menetti ainakin sen 20.s. joten olisi taistellut kärkisijoituksita, kun nyt ero kärkeen oli 30.s. ja ollen Peltosen jäsentenvälisissä paras juuri Villen edellä. Kolarissa Hjelme meni ihan solmuun suksinensa ja kyllähän siinä rytäkässä Sveisin huoltomies sai sauvasta ja luultavasti luuvitonenkin heilahti kun olivat maassa solmussa päällekkäin. Tulihan siinä norjalaisia voimasanoja ja kyllä Oddo oli syystäkin hyvin hyvin vihainen. Tämän jälkeen sveitsiläinen meni luimistelemaan muiden toppatakkimiesten taakse ja kyllä minäkin huusin englanniksi hänelle "typerys", kun pilaa suomalaiseen suksitalliin kuuluvan kilpailun. Viljanmaa kävin kyllä jyryn jäsenenä jotain sanomassa kaverille. Karhun huolto teki molempina päivinä hyvää työtä ja  tallihiihtäjillä oli kilpailukykyinen kalusto molempina päivinä varsinkin Simulan suksi näkyi normimatkalla pelaavan todella hyvin loppuun asti. Yhtämieltä olimme poikien kanssa siitä että Northug on ihme kaveri ja kyllä vauhtia taas löytyi. Yhdistetty antoi myös yleisölle paljon ilon aihetta, ja Manninen oli jälleen vauhdissa. Paljon taas näki monenlaista ja voidetällejä kuulin kohtuudella mitä käytettiin ja sprintissä ruotsalaiset laittelivat pitoja ulkoilmassa stadionilla ja pinnoittivat liisterin jauheella. Kollenin kopilla kyselin entiseltä Saksan huoltopäälliköltä Burmannilta ja hänen mielestään jauhe vie pito-ominaisuudet, mutta tunnusti että ehkä sprinttiin voi laittaa. Sunnuntain aamulenkikillä eräs tuttu suomalaiskaveri sanoi edellisenä päivänä olleen norjalaisten rekassa tekemässä uuden systeemin sukseen ja nimen omaan se oli Nortugin suksiin tehnyt sen, en tosin tiedä hiihtikö hän niillä, mutta olen jo aikaisemmin kuullut tästä systeemistä joka on ruotsita tullut ja tehdään ennen voitelua. Norjan huolto ei ota kuulemma uusia juttuja enään vuodenvaihteen jälkeen mukaan, vaan vanhoilla tutuilla mennään loppukausi. Niin ja ostinhan minä Pierrolta italiailaiset kennosysteemit joilla saan nyt tarkasti testattua voiteiden, suksien ja hiontakuvioiden nopeutta ja lisäksi ostin kosteusmittarin. Olihan ne italialaiset keksineet muovipinnoitteenkin kesähiihtoon jolla hiihtonäytti kuin talvella olisi hiihdetty kun läppäriltä katsoimme esittelyvideota.

24.11-09
Vuokatista tulimme maanantaina ja kohta ollaan lähdössä kohti Kuusamoa. Paulilla oli raskasleiri kun kelitkin olivat raskaat ja itsekkin tahkosin kilsoja kivasti. Lauantaina kävin Paljakassa kisoissa ja vaikeaahan se oli ja kärkeen tuli toista minsaa. Toisaalta minuun iski nuukuus ja hiihdin vanhalla pakkaskelin parilla kun latu näytti menevän joistakin kohdin läpi niin ajattelin säästellä parhaita parejani, mutta hyvinhän baana kesti kuitenkin eikä suksiin tainut pahemmin naarmuja tulla. Tietenkin se kisan aikana harmitti kun luisto ei ollut kummoinen mutta tuleehan noita kisoja tärkeämpiäkin. Isoja eroja tuli yleensäkkin suksissa, kun keli oli imuttava.  Puoli minsaa takaa tullut laski muuten lopussa lentämällä eelle uusilla Karhuilla ja luisto oli hyvä ja näkyhän siellä muutamalla pelaavan myymäni vesikelin Ski Trabit todella hyvin ja ainakin kaksi kakkos sijaa tuli. Vuokatissa oli hyvä testailla märänkelin suksia ja olimmekin eilen tallipäällikkö Strömmin kanssa yhtämieltä märänkelin luistelusuksen profiilista. Pitopohjakin pelasi hyvin. Eipä tässä enempää kuin kohti Kuusamoa ja pojat varmasti saavat paljon näkemistä ja saavat seurata huippujen tekemistä livenä jospa se kipinäkin vahvistuisi lisää. Tavaraa vien muutamalle asiakkaalle ja muutamalta maahantuojalta otan tavaraa niin säästyy rahtikustannukset ja toivottavasti jotain uutta tarttuisi mukaan. Vuokatista sain testiin uutta 0-kelin pitoa ja taitaa niitä kelejä Kuusamossakin olla. Niin ja toivotaan suomalaisille menestystä kovasti eiköhän me huudeta kovaa kaikelle ja varsinkin kun oman kylän ja seuran pojat tykittää.
9.11 -09
Täälläkin on jo päässyt suksimaan sillä Kaustisella on pätkä  lumetettua baanaa viime talven säilötystä lumesta. Mekin on hinkattu viikonloppu siinä ja eilen illalla Paulin kanssa tehtiin lenkki voitelemattomilla suksilla ja hyvin piti, jotta pystyimme sauvoitta hiihtoakin hyvin tekemään. Suksia olen pyrkinyt laittamaan sen mitä tehtaalta olen saanut mutta tiettyjä pituuksia ja esim. vesikelin suksia on tulematta. Parhaani teen tavaran tultua minulle, sillä tarkoitus olisi mennä Vuokattiin 20-23.1 kun Paulilla on siellä piirinleiri ja ehkä käyn sieltä Puolangalla Härkösten hiihdoissa yhtenä päivänä, kun on tavaran toimituksiakin. Jossainhan se on kisailutkin aloitettava ja saapahan harjoitusmotivaatiota kun meno todennäköisesti on takkuista. Sitä seuraavan viikon loppu keskiviikosta sunnuntaihin olen sitten Kuusamossa poikien kanssa jossa pari päivää hiihdetään ja sitten katsotaan pari päivää kisoja. Töiden kanssa kyllä olisi kiirettä mutta ajattelin että ehkäpä pojille huippujen näkeminen töissään voisi tuoda lisää motivaatiota ja itse pyrin saamaan alan viimeisintä tietoa lisää. Siellähän  aina näkee ja kuulee kun on tälläinen hölösuu, niin mitä vain. Ihailtavaa oli seurata tuossa tekoladulla Sk Åsenilaisten nuorten motivaatiota kun heillä oli yhteistreenejä joita veti Oulun seudulta pätevä kaveri jota jututtelinkin eilen hiukan ja olimme samoilla linjoilla treenisysteemeistä hyvin pitkälle, kuten myös tekniikkaharjoittelusta. Toivottavasti uudistettu Hiihtoliitto tarttuuu koulutussysteemin joka on lapsen kengissä verrattuna moneen muuhun lajiin. Siihen on löydyttävä rahaa ja henkilöitä lisää muuten väki vähenee entisestään.  Itse olen kyllä tietoa kaivannut kivienkin alta vuosien varrella, mutta kaikki eivät ole ehkä yhtä motivoituneita ja tähän pitää tulla parannusta. Voisin esitelmöidä enempikin ja ehkä jossain voi vaikkapa vuosi63 avata sanaisen arkkunsa, mutta nyt "ugh olen puhunnut."
23.11 -09
Vuokatin  reissukin tuli tehtyä ja viime sunnuntaina tulimme sieltä kotiin. Reissu meni hyvin ja keskiviikosta sunnuntaihin tuli mukavasti kilometrejä. Uudet sukset toimivat loistavasti myös Vuokatissa ja molemman tyylin Karhut olivat loistavia. Pitopohjasuksi toimi ulkona hyvin jota viikonloppuna testailin. Putken ryyniladulla en kokeillut kun talvella ei sellaisissa olosuhteissa kuitenkaan pahemmin hiihdetä. Hiontakuvioissa jatkan viime talven linjalla.Vanhoja tuttuja näki taas paljon ja mukavahan se on samanhenkisten kanssa jutustella. Paulilla jatkui piirinleiri vielä maanantaihin ja liikettä hänkin oli saanut paljon. Kuntotestit yllättivät ja ilmeisen hyvin kesällä aloitetut kuntopiirit ja voimaharjoitukset ovat tarttuneet, kunhan ne saadaan vielä sukselle.  Joona yllätti iloisesti hiihtämällä ajallisesti samanverran kuin minäkin joten innostus kasvaa pikkuhiljaa. Huomenna on tarkoitus käydä hiihtämässä Saarijärvellä tekoladulla ja treenailla  kovasti kun lähiaikoina on tulossa Karhulta suksia ja alkaa ennakkotilausten toimittaminen ja silloin tulee pakkolepoa jotta työt saadaan päiväjärjestykseen. Tarinoita yritän lisätä tarinaosioon kunhan tässä kerkeän.

  12.10 -09
Niin se vain talvi lähestyy ja mekin Paulin kanssa kävimme toissa viikonloppuna Jämillä reenamassa ja testailemassa Karhun uusia suksia. Liikoja kehuskelematta kyllä nyt uudet Karhut ovat todella hyviä. Suksi on vielä parempi muutosten jälkeen mitä se oli keväällä., nyt luistelusukseen on saatu lisää herkkyyttä ja se kulkee nousuunkin todella mahtavasti. Perinteinen on myös helpompi vielä hiihtää ja ovat todella liukkaita. Luistelusuksi on siis madallettu ja suksi on huomattavasti herkempi alkuliussa ja on muutenkin herkkä. Uskon että sukset tulevat yllättämään monet kunhan talvi tulee. Tuotanto on hiukan myöhässä ja asikkailleni tiedoksi että kuun vaihteessa pitäisi alkaa tulla tavaraa kunhan saavat ajettua isot sarjat kaikkia pituuksia. Juoksija lehden suksitestissä Karhu on kuulemma pärjännyt loistavasti. Pitopohjasuksi toimi myös Jämillä ja luistossakin pysyi laskuissa muiden mukana joten hyvältä näyttää. Vuokatin putkessa kuulemma on toiminut huonoiten kun on ollut jäätä alla ja ryynimäinen latu. Keskiviikkona sitten menemme koko perheellä Vuokattiin jossa on myös hyvä testailla uutta kalustoa. Vielä tänään kuitenkin kävimme Joonan ja Paulin kanssa rullilla hiihtämässä. Eilen kävin Nivalassa esittelemässä suksia pukuja ym tarvikkeita. Alkumatkasta Mesen vaihdelaatikko rupesi koluttamaan  ja jouduin palata Ullavasta vaihtamaan auton. Tietysti myöhästyin puolituntia tilaisuudesta, porukkaa oli ihan kivasti ja onneksi olivat ymmärtäväisiä kun odottivat, kiitos siitä heille. Uusi laatikko on tilattu kolariautosta ja ilmeisesti pääsemme sillä lähtemään Vuokattiin.
30.9 -09

Viikonlopun rullakisat Kemoralla sujuivat hyvin ja toivottavasti tapahtuma saa jatkoa. Kovaa oli porukka joka oli kisoihin saapunut, ja joka sarjassa tasurilla mentiin kunnon haipakkaa. Yleisen kärki lähti alusta alkaen hyvää vauhtia ja kirikilpailun jälkeen porukka hajosi lopullisesti jonka muuten Kalle vei. Matu ja Paakkonen sitten selvittivät loppujärjestyksen kärjen osalta Matun viedessä voiton. Veteliläisistä meidän uusi VetU:lainen Joutsen näytti uusille seurakavereilleen ne kuuluisat Närhet olemalla kisan kolmas ja talvea ajatellen kunto näyttää hyvältä. Omista ns. tallihiihtäjistä pisti silmään Huopanan hyvä vauhti ja 16 sarjan Kalströmmin ylivoimainen voitto joten toivotaan että syksy menee hyvin ja kaiken mailman flunssat pysyvät poissa. Meillä oli Paulin kanssa hiukan huono sarja kun Paulilla oli 3 vuotta vanhempia ja minulla taas lähes puolta nuorempia Pauli sai hyvän vastuksen ainoasta oman ikäisestään Nivalan Gummeruksesta ja minä sain hyvän kilpakumppanin Kallen valmentajasta jonka kanssa mentiin maaliviivalle asti porukassa.  Mukava kisa vaikka mieluummin

 olisin kisaillut paremmalla tyylilläni eli luistelulla. Tasurista huomasin sen että tekniikka kehittyy edelleen joka vuosi ja uusia suuntauksia tulee. Tietenkin kannattaa ottaa huomioon kehon omat vahvuudet ja voimavarat tekniikassa, mutta kaikenkaikkiaan nykypäivän tekniikkasuuntaukset huippuhiihdossa ovat mielenkiintoista seurattavaa. Viikonloppuna olisi tarkoitus Paulin kanssa mennä Jämille jossa meillä pitäisi olla uutta kalustoakin jo testattavana.

22.9 -09
Harjoittelu ja varsinkin nuorten treenaaminen on asia johon törmää tuolla mailmalla urheiluihmisiä tavatessa. Viisaita ja vielä viisaampiakin aina löytyy, mutta mielestäni on järkevää noukkia mahdollisimman monenlaista tietoa yrittää käyttää sitä itse hyödyksi. Mielestäni Punkkinen sanoi kerran oivallisesti, että kaikea ei tarvi itse keksiä. Tietoa on maailma täynnä. Toisaalta hyviä ja paljon tietoa omaavia valmentajia on suomen maassa aivan liian vähän, mutta kuitenkin ne jotka näistä tunnetuista tunnen ovat  yleensä auliisti juttelemassa valmennuksesta joka onkin hieno asia että saadaan hiihtoasiaa eteenpäin. Tekniikka asioista nuorten kohdalla ollaan montaa mieltä mutta itse olen pojilleni yrittänyt opettaa nykyistä hiihtotekniikkaa, kuten pumpputyöntöä niin tasuriin kuin luisteluun. Suomessa yleensä harataan vastaan uusia tuulia  ja ollaan muita jäljessä. Itse olen muuttanut omaa hiihtotekniikkaani ja olen huomannut että iän myötä olevan hapenoton huononemisen myötä tekniikan muutoksella olen saanut hidastettua vauhdin hiipumista. Nöyrä pitää kuitenkin olla sillä oppimista on vielä paljon. Tekniikan muutoksen syynä on ollut halu päästä siihen sisälle jotta voin opettaa poikiani paremmin. Yleisurheilutreenit sunmuut keskikehon hallintaa ja voimaa parantavat harjoitukset ovat kesällä todella hyviä. Mustin ja Piken leirillä alkukesästä juttelin iltaluennon jälkeen Mustin kanssa ja Paulin tullessa luoksemme Musti tokaisi, että tuo Jens Filbrichkö on sun poika. Ilmeisesti Saksalaistyylinen pystyssä hiihtäminen oli ottanut siellä silmään. Musti tuntui muuten olevan kaikella lailla mielenkiintoinen tyyppi hyvällä huumorilla höystettynä ja muutenkin todella hyvä esikuva nuorille. Tottakai koko poppoo tekee hyvää työtä tulevaisuuden toivojen kanssa joten tsemppiä heille kaikille. Sen verran muuten nuo yu treenit on vanhaankin kroppaan tarttuneet että kokeilin tuossa Seutiskisoissa 100 m juosta, joka meni enätykseeni 12.65 sallituissa tuulilukemissa ja sähköajalla,, kasiin en ollut tyytyväinen kun en kerennyt poikien kisojen takia verrytellä kunnolla ja se meni 2.16.  Toivottavasti nyt meidän perhettä vaivanneet flunssat menisi ohi ja liikunnan ilo voisi jatkua nyt kun Paulin jalkavaivatkin näyttisivät hellittäneen, ja tulkaahan Veteliin rullakisoihon kemoralle 27.9.

13.8 -09
Viime viikolla tuli käytyä Kiteellä Karhun tehtaalla jossa meillä oli koulutusta ja palverointia pari päivää. Suksia on vielä keväästä hieno säädetty ja nyt näyttää todella hyvältä. Uskon uuteen kisasukseen kuin vuoreen. Perinteiseen tehty voitelematon suksi tulee todennäköisesti olemaan Karhun menestystuote kunhan asia saadaan ihmisten tietoon. Myös minä aion myydä sitä. Karhun lenkkarit tulevat loppumaan ja jos joku niitä vielä haluaa niin vielä niitä löytyy. Kaikenlaista uutta tietoa sieltä tuli joista en rupea tähän nyt romaania kirjoittamaan, ja kiva oli tutustua itselle uusiin kasvoihin. Mennessäni tuonne Karhun tehtaalle  näin Kinnulassa metsän kuninkaan karhun joka oli tulossa tielle, mutta nousi takajaloilleen ja häipyi metsään. Pelottavan näköinen otus jota en haluaisi nähdä lenkkipoluilla. Treenailtuakin on tullut ja ensimmäiset kovemmat rullavedotkin tuli otettua.  Reilu pari viikkoa sitten kävi Metänhoitoyhistyksen kisaedustaja Seppä vetelemässä tuossa meidän toisen konkarin kanssa yhdessä kehittelemässä nousupätkässä vetoja  ja vedettiinkin ihan sinne meidän lähes parhaisiin aikoihin ja meikä vanhuksen kone oli kovilla. Seuraavalla viikolla sitten vedettiin konkarin kanssa ja oisko edellisen viikon vetoajat innostanut menemään sen verran kovaa että veteraani paransi pari vuotta vanhaa enkkaa 10 sekkaa ja minäkin paransin  5 sekkaa, oiskohan kellossa ollut jotain hämminkiä tiedä häntä, keli kyllä oli hyvä. Mutta sen voin sanoa että kaveri voi kyllä ens talvenakin tavoitella televisioita eikä termospulloja. Tuossa illalla olimme Joonan kanssa rullalenkillä ja tapasimme seuran entisen puheenjohtajan jolta kuulin mahdollisesta uudesta vahvistuksesta seuraamme. Jos mahdollisesti molemmat tuloillaan olevat vahvistukset tulevat niin laskeskelin että viestijoukkueessa olisi kaikki neljä SM-mitallisteja ja hiihtäneet mailman cupissakin, joten aika hyvä porukka se olisi. Veteraanienkin SM-kisaan saisimme sellaisen viestijoukkueen että ainakin kahdella osuudella muut saisivat lykkiä eri käskystä pysyäkseen mukana. Tiedä häntä innostuisivatko pojat veteraanien viestistä vaikka kävivätkin viime vuonna kokeilemassa Äänekoskella, mutta yleisen SM-kisoissa ainakin  olisi kiva nähdä kyseinen kokoonpano. Nimiä ei vissiin kuitenkaan ole vielä papereissa joten kuulostellan ja odotetaan. Sunnuntaina olisi tarkoitus mennä Pietarsaaren hiihtäjien hölkkään esittelemään suksia ja jospa hölkkälisi itsekkin lenkin siellä muiden mukana.

13.7 -09
Kuulumisia täältä pitkästä aikaa. Kevät meni nopeasti ja tulihan sitä käytyä muutamissa seuroissa hiihtokauden päättäjäisissä esittelemässä ensi kauden suksia,  ja uudesta Karhusta oli kiinnostus oikein mukavaa. Kaikille asiakkaille tiedoksi uutisoinnit Karhun vaikeuksista iltapäivälehdissä, niin yhtiö on yrityssaneerauksessa ja toiminta jatkuu kuten ennenkin paitsi elokuussa työntekijöitä otetaan lisää kasvaneen kysynnän vuoksi. Suksihan oli kevään testeissä todella hyvä ja itsekkin hiihdin uudella suksella kaikki kevään kisat. kuten tuo Pauli tuossa kertoi niin on kyllä tullut kuntoiltua taas hiukan varastoon kun kun syksyllä ja talvella ei ole aikaa niin paljoa treenailla, ja nyt olen kyllä nauttinut liikkumisesta todella hyvin. Viikonloppu oli monella lailla mielenkiintoinen kun lauantaina paikallisessa markkinahölkässä tuli hiukan imitoitua kun ennen lähtöä kuuluttaja soitti muutamalle julkkikselle ja kisan jälkeen juoksin Andy McCoyna kentän ympäri ja tietysti haastattelu sen jälkeen. Kaikista huvittavinta oli kun suurin osa porukasta ei tuntenut minua Andyn kamineitten alta, eikä esim. kova hiihtomies S. Honkala Pietarsaaresta  ollut aluksi tuntenut, vasta emäntänsä oivalluksen jälkeen. Sunnuntain sain miesmuistiin kokea oikeaa todellista kilpailujännitystä kun lähdin extreamina Jyväskylään kokeilemaan veteraanien SM-kisoihin 400 metriä elämäni ensimmäistä kertaa, ja sehän se oli koko homman suola. sen verran keskityin kisaan että 3x vedin 100 metrin vetoja rennosti hiukan alle 14 sekkaan ja 2x200 metrisiä ekalla kerralla päälle 30 sekkaa ja toisella meni jo alle 30 sekkaa rennosti parhaimmillaan 27.s. Torstaina löysäsin harjoittelua ja yllätyksenä oli viides sija ja aika 57,79. Nuorempana en olisi tuohon päässyt ja monipuolinen treeni näyttää tehneen hyvää joten olin tosi tyytyväinen. Huippu olosuhteissa ja hiukan rennomalla alkuvauhdilla ehkä voisi vielä petratakkin, mutta eiköhän taas tule treenattua kestävyyttä nopeuttakaan unohtamatta.  Joten taas liikuntaa muutaman löysän päivän jälkeen jotta talvella kehtaa pukea numerolapun rinnuksiin. Tein kyllä tuossa omalla testipätkällä tasurillakin ennätyksen joten liikutaan nöyrällä asenteella ja toivotaan että saataisiin olla terveitä sillä Paulilla hiukan jalka reistailee ja juoksut ja hypyt ovat nyt pannassa.

8.6 -09
Moro sano poro kun näki kaverinsa käristettynä lautasella. Tuo meidän perheen "puheenjohtaja" ei ole jaksanut oikein sivuja päivitellä kun sillä on alkanut kesäloma. Kyllä. Iskällä on nyt vapaa-aikaa niin paljon että se ei tee mitään muuta kuin reenaa, lepää, ja on meidän kans. Meillä jääkin aikaa muuhunkin kun ei tarvi levätä :) Ja koska isi ei kerkiä päivittää näitä sivuja niin jälleen kerran Pauli kirjoittelee täällä tietokoneen takana. Kesän ensimmäinen leirikin on jo koettu. Piken ja Mustin hiihtoleiri oli Vuokatissa viime viikolla. Leiri menikin oikein mukavasti ja säätkin suosivat. Käteen jäi tukku nimmareita, tietoa, taitoa ja intoa vaikka muille jaettavaksi  (en minä kyllä sitä muille jaa). Ja kesän ensimmäinen takaiskukin on jo koettu, sillä minulla todettiiin marssinmurtuma. Onneksi se on jo paranemaan päin. Ja äitikin pääsi tänään kesälomalle, joten kivaa on tulossa! Että riemukasta juhannusta vaan kaikille.

P.S. Viimekertainen veikkaus meni päin honkia, joten annan teille kysymyksen näin tulevien talviolympialaisten kunniaksi. Siis, kuka on kaikkien aikojen ensimmäinen hiihdon olympiakultamitalisti?   Vastaus: Se on norjalainen Thorleif Haug, ja hän voitti 18 km:n hiihdon Ranskassa Chamonixissa vuonna 1924.
10.5 -09
Terve! Tällä kertaa vaihteen ja kevään vuoksi kirjoittelee Pauli täällä tietokoneen takana. Mutta menään asiaan. Kisakausikin saatin avattua eilen Ullavassa, tai nykyisessä Kokkolassa PM-maastojen merkeissä, tosin vain minun ja Joonan osalta. Isillä ei ole vielä juoksukunto aivan kunnossa, joten hän rasitti vain ääntänsä :) Tulokset olivat oikein hyviä, siihen nähden, että ei ole tullut pahemmin vielä juostua. Kotiin oli kuitenkin tuomisinä minulta kultaa ja Joonalta kuudes sija. Tunnelma oli loistava ja väkeäkin oli paikalla, tosin sää kyllä pikkuisen latisti tunnelmaa, sillä lähes koko ajan satoi. Kisojen jälkeen lähdimme ajamaan (tai isihän sitä autoa ajoi) kohti Kalajokea ja mummolaa, jossa vietimme sitten illan äitienpäivää.
Äitienpäivä onkin oikein mukava lisä tähän Toukokuuhun, tai viimeiseen kuuhun ennen kesälomaa. Kesälomasta onkin tulossa harvinaisen kiva kun minä olen lähdössä Piken ja Mustin hiihtoleirille Vuokattiin, muutamien perholaisten hiihtokavereiden kanssa. Heinäkuussa sitten onkin tiedossa vähän tutumpi JukuJuku-leiri Kalajoella. Toiveissa olisi että Pekka Pouta ennustaisi oikein lämpimää kesää, jotta olisi mukava vähän "reenata" ja tietenkin hieno ilma olisi muutenkin oikein loistavaa.Mutta nautitaan nyt äitienpäivästä ja pidetään lippu korkealla!

P.S. Illalla tulee muuten lätkän MM-finaali ja finalisteina Kanada ja Venäjä. Missä Suomi? Kotona, ei hyvä :( Suomi kyllä antoi paljon ilon hetkiä, varsinkin Kanada pelissä, jossa Jellonat voittivat tulevan maailmanmestarin. Kyllä, veikkaukseni on että Kanada antaa länsinaapureillemme taivaan merkit. Vaikka Suomi ei ole mukana finaalissa, nin kyllä se tulee varmaan katsottua. Äiti tuskin katsoo finaalia, sillä meidän ruokamestaria taitaa kiinnostaa ennemmän Tanssii Tähtien Kanssa finaali.(Äiti joutuu kyllä katsoa sen meidän "matkatelkkarista") Äiti sai muuten melkoisen urheilukärpäsen pureman kun hän kiersi perjntaina Kokkolassa City Run juoksutapahtuman, ja kivaa oli ollut! Kuulumisiin...
         23.4 -09
Kisakausi on sitten kisailtu tältä talvelta. Pääsiäisenä kävimme perheen kanssa Taivalkosken rundin ja mukavahan siellä oli hiihdellä. Pojat olivat tyytyväisiä reissuun ja itselläkin oli vielä hyvin voimia kisailla vaika viimeisen päivän pitkähiihto ei aivan putkeen mennytkään. Pääsiäiskisoissa kuitenkin aina näkee paljon muitakin" hiihtoniiloja" ja on mukava vaihtaa alan kuulumisia. Nyt olemme sitten huilailleet pitkän kisakauden jälkeen jotta taas jaksaa toukokuussa aloitella liikkumaan. Itse olen kyllä käynnyt pari kertaa salilla ja tänään juoksin 8 km ja jalathan tulivat kyllä kipeiksi kuten aina keväisin joten eipä se vanhuus tuo poikkeusta siihen vaan päinvastoin.
Suksiesittelyjä olen pitämässä usean seuran hiihtokauden päättäjäisissä ja kivahan niissä on käydä kun saa jutella muutenkin hiihdosta yleisellä tasolla...
5.4 -09
Viimeiset kansalliset meidän lähialueella on sitten tämän talven osalta ohi. Saarijärvellä eilen taas monet hiihtäjät saivat nöyrtyä kun kova maasto vei mehut, ja kyllä itsekkin totesin happojen tulevan turhan helposti kun oikein kunnon nousuja könytään. Tänään sitten hiihdettiin perinteistä keväisissä oloissa Lamminaholla ja pidon kanssa oli jonkin verran haastetta, mutta peruställillä noille keleille ainakin meidän porukka selvisi aivan hyvin ja ainakin itselle sattui todella liukas ja pitävä suksi joten huonommalle tyyliille tuli oikein hyvä kisa.  Hyvä kisatapahtuma molempina päivinä. Vielä on pääsiäiskisat pohjoisessa ja kyllähän meidän perhekkin lähtee perinteiselle Taivalkosken reissulle, jonne tuntui olevan taas moni muukin lähtemässä.
29.3 -09
Talvi jatkuu hienosti lumisena, kun uutta lunta satelee taas kivasti. Viimeiset SM-kisatkin on kisailtu eikä mielstäni pitkillä matkoilla kovin suuria yllätyksiä tullut kun nopeasti tulokset katsoin. Miehissä kokemus oli yleisesti valttia ja Kittilän hyvä hiihto oli mielestäni sprinttihiihtäjältä mainio suoritus. Jylhäkin hiihti ihan hyvin ja suoriutuvat monet muutkin sprintterit matkasta oikein hyvin. Naisissa oli ampumahiihtäjät hyvin esillä ja Puurusen kova vauhti ei ollut yllätys. Viestissä karpaasien mainiot hiihdot olivat todella kovia suorituksia ja Jarin hiihto oli kyllä kova kun ei ole moneen vuoteen kilpaillut, Mikahan on esiintynyt tänä talvena lappu rinnassa ja vauhti kyllä tiedettiin. hiihjtäjiä oli kisoissa hyvin joten hyvältä näyttää suomen hiihdolla.
Tänään tuli sitten omalle kohdalle talven toinen isompi vahinko. Toinen oli kun peruutin parkkipaikalla yhden  Fiat Punton keulaan helmikuussa ja tänään voitin Ilmajoella kansallisten kisojen yleisen sarjan. toisen kerran elämäni aikana, edellisestä on 13 vuotta. Tietenki kovemmat nimet oli Kontiolahdella mutta kuitenkin. Seuraava hävisi 1.45 ja kaksikymppisetkin jäivät reilusti taakse. Suksi oli kyllä tänään taas aivan mahtava ja uusi Karhun pari oli todella loistava. Järkiään kaikki muut testissäni olevat merkit ovat jääneet Karhulle. Keli oli uutta märkää lunta ja varmasti suksissa tuli eroja. Jauheita kokeilin kolmea eri merkkiä ja erojakin niissä tuli ja hiihdin hyväksi havaitulla tällilläni. Olihan iskukin talven parasta kun työhommatkin ovat vähentyneet ja tällä viikolla tuli oikein reenailtuakin vähän enempi. Pojilla oli kovat sarjat kun saman ikäisistä ja vuotta vanhemmista löytyi kovia kisalijoita, mutta sevästi parempaa kuin viime viikonloppuna jossa olimme kaikki toipilaita edellisen viikon flunssasta.
  19.3 -09
Kisakausi jatkuu ja kelit muuttuu haastavammiksi. Lauantaina kisailimme Kalajoella jossa kokeilin ensi talven Karhua. Nyt täytyy sanoa että suksi on todella hyvän tuntuinen. Yhden cold parin sain keskiviikkona jonka hioin heti omalle hyväksi koetulle pakkaskelin hionnalle. Kahtena päivänä kerkesin testailla ja aina se oli paras testeissäni. Kalajoella oli sitten hankala nollakeli ja baana alkoi liippaantua.mutta proofiili tuntui kestävän kosteuttakin lyhyiden painealueidensa ansiosta, toki vedin hienon pätkäkuvion pintaan. Aamulla mietin vielä siirtymistä yleiseen sarjaan hankalan kelin ansiosta mutta saihan suksen toimivuuden selville Ristoa ja Tuurea vastaan kisaillessa, Tuurehan hiihti hyvin SM-kisoissa. Suksi oli kyllä mahtava koko kisan ajan ja vielä loppuverrytelysäkin luisto oli hyvä. Myös pojilla luistot oli kohdallaan. Sunnuntaina sitten oli todella raskas keli Ykspihlajassa jossa oli pakko kokeilla edellisen päivän kokemusten pohjalta samaa uuttta Karhua. Nyt kosteutta oli sukselle liikaa ja minullla olisi ollut parempiakin, mutta ei luisto kuitenkaan ollut katasrofi. Päivän aikana aikuisten sarjoista osui silmiin vain muutama luistava suksi, kuten Kalliokoskella joka antoi Kuidelle ja kumppaneille reilusti päihin, myös Storvalleilla oli liukas pari alla ja Steffi olisi ollut yleisessäkin kyllä kärkipäätä. onneksi pojilleni sain hyvät kapulat alle ja Joonakin kaventaa eroa kärkeen kevättä kohti mentäessä. Paulilla on myös hyvä pari kostealle ja hiihti yllättävän hyvin vaikka edellisenä iltana paha mikreeni kohtaus oli päällä. Poika halusi kuitenkin kokeilla ja oli tyytyväinen kisan jälkeen. Karhun uusi suksi vaikuttaa todella lupaavalta ja vanha mestarikin puristeli suksea oikein kahteen otteeseen Kalajoella.
8.3 -09
Kisat sen kuin jatkuu ja ensimmäinen reissu hopeasomman loppukisoihin huoltajan ominaisuudessa omalle jälkikasvulle on takana. Pauli suoriutui kisasta mielestäni hyvin ja siitä on hyvä jatkaa tuleville vuosille. Voitelut onnistuivat hyvin ja myös naapuriseuran tytöllä toimi suksi hyvin, johon laitoin saman tällin kuin Paulille, hiihtikin todella hyvin ollen piirin tytöistä sarjassaan paras, ja perhe saikin odotella iltaan palkintojen jakoa. Hyvä! Myös tallihiihtäjä Järviseudulta suoritui hyvin  henkilökohtaisesta kisasta ja Karhun tallivoitelu toimi myös hyvin, viestialoitus myös sunnuntaina meni todella hyvin, joten tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Nyt kun katsoin enempi sillä silmällä kisoja niin täytyy kyllä sanoa että näin paljon hienoja suorituksia ja täytyy sanoa että kyllä kuitenkin suomessa on hiihdolla tulevaisuutta kun karsintojen kautta yli 900 hiihtäjää kisaili Teuvalla. Panin kyllä merkille tason ja että töitä tehdään jo näissä ikäluokissa hyvin, eikä ole ihme että pärjäämmme mailmalla myös aikuisissa paremmin kuin monissa muissa lajeissa. Ainakin Pauli tuntui saavan hyvän kipinän kisoista ja halun tehdä hiihdon eteen töitä jatkossa vaikka muitakin hyviä lajeja olisi, toisaalta meillä on vaikea pysyä hiihdosta pois kun meikäläinen pyörii niin vahvasti hiihdossa mukana monella lailla.
Tänään sitten kävin Äänekoskella veteraanien kisoissa jottei itselle totuus unohdu. Perinteinen on itselle vain paljon huonompi tyyli kuin vapaa. Suksi oli kuitenkin todella hyvä joten ihan kelpo veto meikäläisen perinteisen taidoilla. Todella paljon keskeytyksiä tuli kun voitelu oli ilmeisesti epäonnistunut. Itsellä oli vakio pulveri luistona joka pelaa laajalla kelialueella samaa käytin myös eilen Teuvalla geelillä pinnoitettuna. Pitona oli liisteri sekoitus kahdella purkilla pinnoitettuna ja toimi todella hyvin. Haarakäyntiä ei tarvinnut ja pito hyvä, kuten luisto alamäessä myös hyvä. Sain kyllä purkkisuksenkin toimimaan hyvin mutta liisterillä pohjustettu suksi oli oikea valinta ja loppumatkasta pystyin jopa porukkaa jättämään, mutta edellä mennyttä tasatuuppaaja en aivan saanut kiinni. Kaiken kaikkiaan kovatasoiset veteraanien kisat tänä vuonna.

21.2 -09
Kisailut on jatkunut ja Liperecin tulokset ovat meille hiihtoniiloille antaneet ilonaiheita.Aikku teki miehen työn ja Matti nosti jälleen suomen miehet mailmankartalle mitallistien joukkoon. Kyllä kieltämättä meidänkin taloudessa katsojilla silmät paloi ko tuhopolttajalla kun Matti saapui maaliin. Todella mahtava piristysruiske suomen mieshiihdolle, naisethan meitä on viimevuosina pitäneet pystyssä kuten hellapoliisit kotirintamalla. Toivottavasti Virpikin nousee vielä omalle tasolleen. Meillä on taas taudit jyllänneet mahataudin muodossa koko poikakaartin läpi. Tänään Pauli joutui jättämään Haapajärven keikan pois ja Joona jätti pm-kisat viime viikonloppuna väliin. Toivottavasti Pauli palautuu hopeasomman loppukisoihin kuntoon, pm-kisat meiltä meni oikein hyvin. Oma kisa tänään pertsalla oli loppumatkasta varsinkin vaikea joten täytyy vielä miettiä lähteekö veteraanien SM-kisoihin pertsaa kokeilemaan kun parempi vapaan matkan päivä menee Teuvalla. Viime viikkojen kelit ovat olleet hyviä pakkaskelejä ja olen päässyt aika hyvin testaamaan erimerkkien puruja pakkaskeleille ja erojakin olen saanut. Kisoihin onkin sattunut luistot onnistumaan hyvin ja ja muita peesatessa on vielä saanut hyödyllistä tietoa ja joillekkin hyville asiakkaille olen lainaillut kakkospareja. MM-kisa joukkueeseen vielä palatakseni en malta olla mainitsematta sitä tosiasiaa että joukkueessa olisin mielelläni nähnyt yleishiihtäjän Similän sekä sprinttiin nuoren Paakkosen hakemaan arvokasta kokemusta ja jatkopaikkaa. Suomi kuuluu hiihdon suurmaihin ja kyllä joka matkalle pitäisi saada 4 edustajaa, ennemmin toppatakkimiehiä vähemmäksi. Normimatkan miehiä ei pitäisi väsyttää taas sprinttimatkoilla vaan käyttä sinne sprinttihiihtäjiä, joten molempia edellämainittuja olisi tarvittu siellä. Toivotin tänään Lasselle tsemppiä ja sisua tuleville vuosille, toivottavasti jatkaa entistä sisukkaampana kuten Similäkin joka on myös vielä nuori mies.
4.2 -09
Niinpä ne viikonloput menee kisaillessa ja mikäpä siinä. Lauantaina olimme koko sakilla Halsualla ja sunnuntaina Pauli hiihti vielä Piehin kisoissa.  Lauantaina jouduin Halsualla yleiseen sarjaan kun ikämies-sarjoja ei siellä ollut, enkä viitsinyt lähteä kauemmaksi tällä kertaa.Vaikka veteraanisarjat joidenkin mielestä on turhia niin 6 tai 7 asiakasta viime viikolla sanoi minulle veteraanisarjojen puuttumisesta ja joukossa oli sellaisia jotka jättivät myös lapsensa tuomatta kyseisiin kisoihin. Minulla ei ole mitään syytä tietenkään arvostella kisajärjestäjiä, sehän on heidän asiansa mitä sarjoja haluavat, mutta jos laajemmalti mietitään niin monella veteraanihiihtäjällä on myös lapsia jotka kilpailevat. Onhan se sitten selvää että usein valitaan sellainen kisa jossa koko perhe saa kilpailla. Itse kisat meni porukaltamme mielestäni hyvin ja itsekkin sain hyvää hiihtokoulua kun Tage lähti puoliminsaa perääni ja ottihan se eka lenkilla kiinni. Peesissä sitten hiihtelin melkein koko loppu matkan mutta viimisen vitosen puolessa matkassa Kalliokoski ajoi meidät kiinni ja Tagehan pysyi huomattavasti paremmalla vauhtiskaalallaan loppuun asti Kalliokosken perässä mutta minä jouduin lopussa antamaan vähän periksi siksi kovaksi se tahti kävi. Voide testauksesta sain hyvän tuntuman kun Tage lainasi vielä minun suksiparin. Minulla oli Nano Mid ja Tagen suksessa Rukalta tallilta hommattu 2-9 Med kuivalle lumelle tarkoitettu jauhe jota ei ole edes myynnissä minulla. Pakkasta oli-13 ja kylmän kelin tällit eivät pärjänneet aivan näille. Perälenkillä jossa oli hieman kuivempaa lunta oli Tagen suksi ehkä hivenen liukkaampi ,mutta muuten aika tasavertaisia. Se vain huomasin jälleen josta meinaan luennoida myös nuorisoa niin täytyy ihailla kuinka Tage osaa lukea maastoa luistelutaiturina ja vauhti ei tipu mutkissa eikä muissakaan maaston kohdissa. Alamäkeen lähtee muutama ylimääräinen potku ja vauhti mäkeen on sitten hyvä. Aluksi tahtoi alamäkeen jäädä vaikka tasan tarkkaan tiesin kuinka molempien sukset luistavat, joten kylläpä vaan ne tekijämiehet lähtevät siihen alamäkeenkin kovemmalla vauhdilla kuin monet muut, eikä suksi välttämättä ole muita liukkaampi. Tässä kuitenkin sellaisia asioita joihin mielestäni pitäisi kiinnittää jo nuorena huomio ja joista ainakin itse aion muistuttaa omaa nuorisoa.
  25.1 -09
Kiirettä on taas pitänny ja on tännne kirjoittelut jäänyt vähemmälle. Tarinoita kyllä tulee lisää pikku hiljaa kunhan kerkeän. Kisailtua on taas tullut koko perheen mies katraan kanssa, tietenkin hellapoliisi huoltajana.Voiteita on tullut testailtua kuten suksiakin ja välillä olen tutuille asiakkailleni ylijääneitä pareja lainaillutkin. Lohtajalla Falkkenin hiihtoikoni otti nuorissa koukkupolivissa kakkos-sijan minun pareillani. Samaisen kisan voittajalle kirjoitettiin luovutustodistus yhdestä suksiparista jolla samainen kaveri voitti myös sarjansa  Raahessa juuri sillä parilla. Kuhmon ikinuori hiihtolegenda voitti myös sarjansa minun ylijääämäparilla kyseisissä kisoissa. Luotti niihin kun ei kokeillutkaan ennen lähtöä koko suksia, onneksi tuli niillä sitten tolppa. Oma hiihto oli raskasta lauantain pertsan jäljiltä, mutta pääasia että ympäri jaksoin.
Pakkaskelin hionta kuvioni on myös toiminut hyvin ja esim.Vöyrilläkin oli tullut pääsarjojen ykkös- ja kakkospaikat viime pyhänä. Launataina pm-kisat pertsalla meni porukaltamme hienosti ja omakin perinteinen on parantunut kun olen poikien kanssa tehnyt tekniikka harjoituksia. Nuorten valmennuksesta puhuimme Kuhmon legendan kanssa tänään pitkään jota kyllä olen miettinyt paljon ja johon palaan myöhemmin.
6.1 -09
Pitkästä aikaa rupeaa palautumaan elävien kirjoihin pitkästä flunssasta jossa oli puolitoista viikkoa kuumetta, tarinatkin ovat jääneet kirjoittamatta sairastelujen takia.
Tänään oli sitten maakuntaviesti sekä ilma mitä mainioin ja yleisöä Ylivieskassa 6000 henkeä joten tunnelma mitä parhain. Tulos kärjen osalta ei ollut yllätys, mutta Reisjärvi kyllä venyi hienosti neljänneksi, tsemppiä heille tulevaisuuteen. Päivän mielenkiintoisin anti oli Myllylän paluu, josta mediakin oli kiinnostunut. Juteltuani Mikan kanssa ennen hiihtoa hän huokui vanhaa kilpailujen intoa ja oli kyllä vanhoissa mitoissa joten arvasin kyllä suksen liukuvan. Mielestäni erittäin hyvä tulos häneltä ja jos kaveri vain halua niin muutamalla kisalla ja hiihtelyllä ajasta varmasti on tiputettavissa reilustikkin. Ankkuriosuuden nopein Kattilakoski oli tyytyväinen vauhtiinsa myös flunssan jäljiltä, onneksi hänellä ei ole ollut tätä kovaa kuumetautia. Similän toinen vitonen oli myös kova sillä hän jätti Timo Antilan peesistään minuutin päähän. Oman kunnan joukkueet eivät olleet parrasvaloissa tällä kertaa, varsinkin kun yksi syömähammas oli flunssan takia pois. Pauli hiihti mielestäni hyvin 3 vuotta vanhempien sarjassa ja todella hyvin verrattuna oman ikäisiin , kun hänkin sairasteli joulun. Oma hiihto oli todella raskasta ja voimatonta mutta taistelin liukkaalla suksella sisulla vaihtoon, onneksi antibioottikuuri loppuu kohta, joten eiköhän tästä taas kilpailuihin lähdetä kuntoa hakemaan. Naapurikunnan hiihtäjiltä ja huoltajilta sain hyvää palautetta myymästäni kisatällistä jolla tuli ainakin yksi A-sarjan osuusvoitto, joka koostuu neste/jauhe yhdistelmästä. Ankkuriosuuden B-sarjan toiseksi nopeimmalla oli myös sama tälli, sekä kaikilla näillä testaamani ja hyväksi todettu pakkaskelin hiontakuvio. Myös yhdellä ruotsinkielisellä joukkueella muutamalla oli samat luistot.
Kaiken kaikkiaan onnistunut viesti ja yleisöä todella hyvin.